Alkon juomalähetyskäytäntö uusiksi – narauttaja kiittelee päätöstä

Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiurun mielestä Alkon päätös leikata hallintoneuvostonsa ja hallituksensa jäsenille lähetettäviä juomalähetyksiä oli erinomainen asia.

– He ovat varmasti kuunnelleet asiantuntijoita ja huomanneet, että aikaisemmin hyväksi koettu käytäntö ei enää sitä ole siinä määrin kuin ennen. Käytäntö, kulttuuri ja vähän laitkin muuttuu matkan varrella.

Avoimuus lisääntynyt

Alkon juomalähetykset nousivat julkisuuteen keväällä, kun kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.) kieltäytyi paketista. Kansanedustajat ja eduskunnan virkamiehet saavat ottaa vastaan korkeintaan sadan euron lahjoja.

Alkon hallitus on nyt päättänyt, että paketit sisältävät vastedes alle sadan euron arvosta Alkon uutuustuotteita ja niitä lähetetään kaksi kertaa vuodessa. Tähän asti paketteja on lähetetty jouluna, pääsiäisenä ja juhannuksena. Esimerkiksi pääsiäispaketin arvo oli noin 180 euroa.

– Minun mielestäni siinä on tärkeää, että uuden päätöksen mukaisesti juomalähetykset ovat linjassa verohallinnon ohjeiden kanssa. Eli miten esimerkiksi virkamiehet voi ottaa vastaan erilaista vieraanvaraisuutta. Se, että nämä on linjassa ja lain mukaisia, on hyvä asia. Hyvää on myös se, että avoimuus on lisääntynyt. Nyt nämä edut on Alkon sivuilla nähtävillä, Kiuru kertoo.

Vain vähän palautetta

Pauli Kiuru on saanut vain muutamalta hallintoneuvoston ja hallituksen jäseneltä palautetta siitä, että juomalähetyksiä leikattiin.

– Ei sitä keskustelua ole paljon ollut. Muutama on kertonut palautetta, mutta niistä kannattaisi kysyä sitten muilta, miten he sen asian näkevät. He ovat antaneet palautteen minulle henkilökohtaisesti.

Kiurun mukaan poliitikkojen täytyy olla tarkkoina siinä, ettei kansalaisille pääse missään vaiheessa syntymään sellaista mielikuvaa, että kysymyksessä olisi lahjonta.

– Tämä antaa viestin myös muille toimijoille, yrityksille, valtion yrityksille ja yksityisille, virkamiehille ynnä muille, että säännöt on tehty. Sääntöjä pitää noudattaa ja suomalaiseen kulttuuriin kuuluu vieraanvaraisuus, mutta se on paljon pidättyväisempää täällä kuin monessa muussa maassa.

Paketin leikkaamisesta kertoi ensin Ilta-Sanomat.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat