Alkolukko on estänyt jo 12 000 rattijuopumusta

Autoissa käytettävä alkolukko on estänyt noin 12 000 rattijuopumusta. Asia selviää Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tuoreesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin alkolukolla valvotun ajo-oikeuden toimivuutta ja vaikuttavuutta reilun neljän vuoden ajalta.

Trafin tutkimuksen mukaan alkolukko on estänyt noin 12 000 kertaa yli 0,5 promillen humalassa olevan henkilön lähdön liikenteeseen ajoneuvon kuljettajana. Kaiken kaikkiaan alkolukko on estänyt yli 40 000 kertaa alkoholia maistelleen (yli 0,2 ‰) kuljettajan pääsyn rattiin.

Muuttaa rattijuoppojen asenteita

Lukon käyttö on tutkimuksen mukaan muuttanut rattijuopumuksen syyllistyneiden asenteita.

Kolmannes alkolukkoajo-oikeuden kuljettajista kertoi jättäneensä tai aikovansa jättää lukon vapaaehtoiseen käyttöön valvonta-ajan jälkeen. Kolme viidestä vastaajasta kertoi alkolukon vaikuttaneen alkoholin käyttöönsä. Suurimmalla osalla alkoholin käyttö väheni, osa jopa lopetti juomisen kokonaan.

Alkolukkoajokortillisilla oli rattijuopumuksen uusijoiden osuus neljän vuoden ajalta pienempi kuin rattijuopumuksesta kiinni jääneillä yleensä.

– Tämä on erittäin positiivinen tutkimustulos. Näyttää siltä, että alkolukon käyttö saa kuljettajat ajattelemaan omaa liikennekäyttäytymistään vastuullisemmin. Lisäksi monilla se toimii tukena alkoholin käytön vähentämisessä ja jopa elämänhallinnassa, Trafin erityisasiantuntija Marita Löytty kertoo.

Alkolukko estää maistelleenkin ajon

Suomessa otettiin heinäkuussa 2008 käyttöön alkolukolla valvottu ajo-oikeus. Rattijuopumuksesta epäilty henkilö voi valita valvotun ajo-oikeuden ajokiellon sijaan. Alkolukko on ajonestolaite, joka estää ajoneuvon käynnistämisen, jos litrassa kuljettajan uloshengitysilmaa on vähintään 0,10 milligrammaa alkoholia. Tämä pitoisuus vastaa noin 0,2 promillea verestä mitattuna.

Laitteeseen on puhallettava myös tasaisin väliajoin ajon aikana. Mikäli kuljettaja ei noudata puhalluskehotusta, laite ei pysäytä ajoneuvoa, vaan ajoneuvo aloittaa äänimerkin antamisen. Alkolukon käyttötiedot tulee purkaa 60 päivän välein huoltoliikkeessä.

Alkolukolla valvotun ajo-oikeuden toimivuus ja vaikuttavuus -tutkimuksen on tehnyt Ramboll Finland Oy. Tutkimuksessa toteutettiin kysely kaikille (1569) valvotussa ajo-oikeudessa mukana olleille kuljettajille. Heidän ajo-oikeus- ja liikennerikkomustietonsa ja alkolukoista puretut käyttötiedot analysoitiin. Lisäksi prosessin toimivuutta arvioitiin haastattelemalla asiantuntijalääkäriä ja toteuttamalla kyselyt poliisilaitoksille, käräjäoikeuksille ja alkolukkojen maahantuojille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat