Alkoholiveroon puututaan aikaisintaan ensi vaalikauden alussa

Hallitus haluaa ensin tietää, voidaanko alkoholin vähimmäisveroja nostaa koko EU:n laajuisesti. Eduskunta esitti tänään alkoholihaittoja koskevan välikysymyksen.

Hallitus ei aio tehdä esityksiä alkoholiveron korottamisesta tällä vaalikaudella. Valtiovarainministeri Eero Heinäluoman mukaan korotuksen mahdollisuutta ja sen aikataulua arvioidaan sen jälkeen, kun tiedetään, voidaanko alkoholin vähimmäisveroja nostaa koko EU:n laajuisesti.

Heinäluoma vastasi tänään eduskunnassa kristillisdemokraattien aloitteesta tehtyyn alkoholihaittoja koskevaan välikysymykseen.

Hän arveli, että mahdollisuudet nostaa oman alkoholiverotuksemme tasoa seuraavan vaalikauden alkupuolella ovat viime vuosia paremmat. Se johtuu matkustajatuonnin tasaantumisesta ja kääntymisestä laskuun viime aikoina.

Suomen veroratkaisun liikkumatilaan vaikuttaa se, millainen on EU:n päätös asiassa. Toistaiseksi ei Suomen puheenjohtajakauden ohjelmaan kuuluneesta pyrkimyksestä nostaa vähimmäisverotasoa ole saavutettu 25 jäsenmaan yksimielisyyttä.

EU:n kautta toimimisen lisäksi hallitus haluaa rajoittaa alkoholin tarjontaa kotimaassa ja vähentää kysyntää asenteisiin vaikuttamisen kautta. Heinäluoma myönsi, ettei mikään näistä lääkkeistä ole helppo nautittava eikä nopeavaikutteinen.

Vanhasen hallitus alensi maaliskuussa 2004 alkoholiveroa keskimäärin kolmanneksella. Suurin kevennys koski väkeviä juomia, joiden tuontipaineet erityisesti kasvoivat Viron liittyessä Euroopan unioniin.

Viinarallin torjuntaa veronalennuksella

Vuoden 2004 toukokuun alusta lukien alkoholijuomia on ollut mahdollista tuoda lähinaapurista ilman perinteisiä määrällisiä rajoituksia.

Heinäluoma muistutti, että samana vuonna tehtiin Suomen ja Viron välillä kolme miljoonaa laivamatkaa, joten edellytykset laajamittaiselle viinarallille olivat olemassa. Hänen mukaansa alkoholiveron alennuksen puolesta äänesti eduskunnassa silloin moni sellainenkin kansanedustaja, joka on nyt allekirjoittanut välikysymyksen.

Heinäluoman mukaan alkoholin kulutus on kasvanut tuonnin vapauduttua ja hintojen laskettua pitkälti niiden ennusteiden mukaisesti, jotka vuonna 2003 tehtiin.

Vuoden 2004 ja 2005 aikana alkoholin kokonaiskulutuksen kasvusta aiheutui 72 prosenttia matkustajatuonnin kasvusta. Jos veroa ei olisi alennettu, tuonti olisi hänen mielestään kasvanut vielä nopeammin.

Uudistuksen hyvänä tuloksena Heinäluoma piti alkoholin salakaupan torjumista.

- Vuodesta 2004 alkaen Suomi ei ole enää voinut rajata alkoholin kulutusta hintatasoa säätämällä. Voimme edelleenkin rajoittaa alkoholin myyntiaikoja ja -paikkoja sekä säilyttää Alkon myyntimonopolin, Heinäluoma huomautti.

Hän uskoi, että tulevaisuudessa alkoholipolitiikkaa tehdään yhä enemmän asennekasvatuksella.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat