Alkoholiveroa ei aiota nostaa

Tänä keväänä väkevien juomien veron korottamista ovat esittäneet toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos ja peruspalveluministeri Liisa Hyssälä.

Päähallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat eivät kannata alkoholin verotuksen kiristämistä ainakaan elokuun budjettiriihessä.

Keskustan Timo Kalli ja SDP:n Jouni Backman sanovat Väli-Suomen sanomalehtien haastatelussa, että he haluavat viime kevään veronalennusten vaikutuksista lisätietoa ennen uusien päätösten tekemistä.

Kansanterveyslaitos pitää alkoholin hinnankorotusta tarpeellisena.

- Hinta yksin ei ratkaise, kyllä minä uskon valistukseen ja tässä tapauksessa nimenomaan terveysvalistukseen. Mutta kun tämä tilanne on tämmöinen niin kyllä minun mielestäni hintaakin olisi syytä korottaa, sillä on vaikutusta erityisesti nuoriin, toteaa kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska.

Alkoholiveroa alennettiin viime vuoden maaliskuussa keskimäärin 33 prosenttia. Veroalennuksen seurauksena kulutus nousi kaikkien aikojen ennätykseen. Väkevien myynti kasvoi viime vuonna jopa viidenneksen.

Tuoreet tilastot sen sijaan osoittavat, että alkoholin myynnin kasvu olisi tänä vuonna taittumassa. Alkon litramääräinen myynti väheni vuoden ensimmäisellä puoliskolla noin kolme prosenttia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat