Alkoholismin taustalla geenimuutos

Suomalais-yhdysvaltalainen tutkimusryhmä on löytänyt alustavia geenimuutoksia, jotka altistavat alkoholismiin ja siihen kytkeytyvään itsetuhoisuuteen sekä epäsosiaalisuustaipumuksiin. Tutkimuksen johtaja on oikeuspsykiatrian professori Matti Virkkunen Helsingin yliopistosta.

Virkkusen arvion mukaan nyt tehty alustava löydös johtanee tulevaisuudessa geenin eristämiseen ja myöhemmin näiden ilmiöiden ennaltaehkäisyyn ja hoitoon, kun muun muassa uusia psyykenlääkkeitä on saatu kehiteltyä.

Tutkimustulokset on kerrottu juuri ilmestyneessä kansainvälisesti arvostetussa Archives of General Psychiatry -julkaisussa. Virkkusen mukaan löydetty geenimuutos kytkeytyy tryptofaani hydroksylaasi -nimiseen entsyymiin, joka taas liittyy aivojen välittäjäaineen, serotoniinin aiheenvaihduntaan.

Aivojen matalan serotoniinin aineenvaihdunnan tiedetään olevan yksi keskeinen tekijä itsemurha-alttiudessa. Sen on myös epäilty liittyvän suvuittain kulkevaan alkoholismiin ja impulsiivisuustaipumuksiin, joita esiintyy miehillä. Niihin liittyy myös poikkeava humalakäyttäytyminen.

Alkoholisteilla on paljon itsetuhokäyttäytymistä ja asosiaalisuustaipumuksia. Epäselvää on kuitenkin ollut, miten tällaiseen käytökseen altistuvat valikoituvat kaikkien alkoholistien joukosta, Virkkunen kuvailee. Tutkimuslöydökset selkeennyttävät tätä ainakin alustavasti, vaikka asiaan vaikuttavatkin myös moninaiset psykologiset ja sosiologiset seikat.

Löydetty geenimuutos ei liity Virkkusen mukaan asosiaaliseen persoonallisuushäiriöön. Vikkunen toteaa, että koko alkoholismi-ilmiön katsotaan olevan usean poikkeavan geenimuutoksen seurausta. Lähivuosina julkaistaneenkin koko joukko alkoholismiin kytkeytyviä geenilöydöksiä.

Tutkimusta on tehty Helsingin yliopiston psykiatrian klinikan ja Yhdysvaltain Bethesdassa toimivan Kansallisen alkoholismitutkimuskeskuksen molekyyligeneettisen laboratorion yhteistyönä. Virkkusen mukaan tutkimusta on tukenut muun muassa Yhdysvaltain terveysministeriö.

Lue myös:

    Uusimmat