Alkoholinkäytön haittoihin ei puututa työpaikoilla ajoissa

Työntekijöiden alkoholinkäytön haittoihin ei puututa työpaikoilla riittävän ajoissa. Työterveyslaitoksen mukaan haittoihin puututaan vasta sitten, kun niistä on tullut ilmeisiä.

Erikoisasiantuntija Leena Hirvonen muistuttaa, että alkoholiongelmista on myös merkittävää taloudellista haittaa.

- Alkoholin suurkulutus työikäisessä väestössä on hyvin yleistä. Se näkyy muun muassa poissaoloina ja sairasteluina. Alkoholista johtuvien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on kasvanut huomattavasti - viimeisen viiden vuoden aikana yli 40 prosenttia, Hirvonen kertoo MTV:n uutisille.

Hirvosen mukaan työikäisistä naisista 18 prosenttia ja miehistä 40 prosenttia kuuluu alkoholin käytön suhteen riskiryhmään.

Haittoja ehkäisevät käytännöt ovat työpaikoilla usein sopimatta. Lisäksi esimerkiksi työterveyshuollossa neuvonta painottuu niihin, joilla on jo ongelma.

Työterveyslaitoksen mukaan keskeistä haittojen ehkäisyssä olisi asian nostaminen esiin tarpeeksi varhain sekä avoimen ja asiallisen keskustelun herättäminen. Aloitteen asiassa voi tehdä kuka tahansa.

Laitoksen tutkimukseen vastanneista puolet oli huomannut alkoholihaittoja työpaikallaan. Alkoholin käyttö vapaa-aikana näkyy työpaikoilla muun muassa krapulassa työskentelynä, poissaoloina, myöhästelynä ja tehottomuutena. Lisäksi ihmissuhteet voivat kärsiä ja työn tuottavuus heiketä.

Tutkimukseen osallistui yhdeksän työpaikkaa vuonna 2007.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat