Alkoholin myyntikielto vähensi viinan haittoja Virossa

Alkoholin myynti kaupoissa kiellettiin Tallinnan mellakoiden vuoksi 27. 4. Myyntikielto jatkui vapun yli ja tuli uudelleen voimaan Voitonpäivän ajaksi.

Alkoholin myyntirajoitukset vähensivät Virossa selvästi sekä onnettomuuksia että muita viinan aiheuttamia ongelmia, Postimees-lehti kertoo.

Lehden keräämien tietojen mukaan esimerkiksi Tallinnan ambulanssien hälytykset vähenivät kuivan kauden aikana lähes neljänneksen. Viinankäyttöön liittyvät perheriidat ja muut väkivaltaisuudet putosivat puoleen. Myös juopuneita alaikäisiä korjattiin kaduilta reilusti tavallista vähemmän.

Alkoholin myynti kaupoissa kiellettiin Tallinnan mellakoiden vuoksi 27. huhtikuuta. Myyntikielto jatkui vapun yli ja tuli uudelleen voimaan Voitonpäivän ajaksi.

Tallinnan ambulanssipalvelun johtaja Raul Adlas kertoo Postimees-lehdelle, että täyden myyntikiellon aikana ambulanssien saamien hälytysten määrä väheni 20-22 prosenttia.

Myös Itä-Tallinnan keskussairaalassa myyntikielto näkyi tiedottaja Andra Alttoan mukaan selvästi. Rauhallisimpana yönä sairaalaan ei tuotu ainuttakaan vakavasti loukkaantunutta potilasta, kun yleensä heitä on 15-20.

Myyntikieltoa lievennettiin välillä siten, että alkoholia sai kaupasta kello 14 saakka. Myös näinä päivinä tuli noin 30 prosenttia tavallista vähemmän hälytyksiä "kadulla makaavista väsyneistä herrasmiehistä", Adlas kertoi. Apua tarvinneiden narkomaanien määrään kuiva kausi ei vaikuttanut.

Juopuneita alaikäisiä otettiin Tallinnan pohjoisessa poliisipiirissä huhtikuun 26. ja toukokuun 9. päivän välisenä aikana talteen vain 31, kun edellisvuonna vastaavaan aikaan luku oli 78. Samanlainen ilmiö havaittiin myös Itä-Virossa, jossa myös rattijuopumusten määrä väheni selvästi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat