Alkoholilain rikkomista entistä enemmän-lääninhallitus perutti lupia

Etelä-Suomen lääninhallitus peruutti viime vuonna luvan 16 ravintolalta ja kaupalta.

Noin 350 paikalle annettiin vuoden aikana varoitus tai huomautus alkoholilain rikkomisesta.
Ylitarkastaja Markku Salon mukaan anniskelupaikkojen lisääntyminen on kiristänyt kilpailua ravintola-alalla. Samalla ravintoloiden henkilökuntaa on vähennetty.
-Huomautuksia on jouduttu antamaan aikaisempaa enemmän. Henkilökunnan vähentäminen on lisännyt järjestyshäiriöitä, Salo selvittää.
Myös velaksi myynti ja alkoholin välitys alaikäisille on lisääntynyt.

Etelä-Suomen lääninhallituksen tarkastajat tekivät 2300 tarkastuskäyntiä. Valvonta keskittyi ravintoloiden ja kauppojen lisäksi festareille ja muihin nuorison suosimiin paikkoihin.
-Uusi ilmiö on se, että vanhemmat ilmoittavat meille, mistä heidän lapsensa hankkivat alkoholia, Salo kertoo.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat