Alkoholijuomien kulutus lisääntynyt voimakkaasti

Stakesin mukaan kulutuksen kasvu näkyy myös alkoholihaitoissa.

Alkoholijuomien tilastoitu kulutus lisääntyi voimakkaasti tämän vuoden ensimmäisellä puolivuotiskaudella. Kulutuksen lisäys oli Stakesin nettisivuillaan julkaiseman tilaston mukaan tammi-kesäkuussa 7,6 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Alkoholin vähittäismyynti kasvoi noin 10 prosenttia. Sen sijaan anniskelumyynti väheni 3,6 prosenttia. Näiden lukujen valossa Stakes arvioi alkoholin kokonaiskulutuksen nousevan tänä vuonna noin 10,3 litraan asukasta kohden.

Juomaryhmistä eniten kasvoi viinojen kulutus, yli viidenneksen edellisvuoteen verrattuna. Myös muiden väkevien juomien kulutus kasvoi. Kasvuprosentti oli toiseksi korkein, 12,6 prosenttia.

Taustalla on maaliskuinen alkoholiveron lasku, joka painotettiin väkeviin alkoholijuomiin. Stakes toteaa alkoholin kulutuksen kasvu näkyvän myös alkoholihaitoissa. Poliisin tietoon tulleiden väkivaltarikosten määrä on kasvanut alkuvuonna. Pahoinpitelyrikosten määrä kasvoi tammi-kesäkuussa noin viisi prosenttia siten, että törkeät pahoinpitelyt lisääntyivät vajaalla 15 prosentilla ja pahoinpitelyt noin 10 prosentilla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat