Alkoholia maistelleiden määrä kasvussa tieliikenteessä

Alkoholia nauttineiden kuljettajien määrä liikennevirrassa on lisääntynyt hieman. Kasvu näkyy erityisesti alkoholia nauttineiden, mutta alle langettavan promillerajan jääneiden kuljettajien määrissä.

Rattijuoppojen seuranta toteutetaan joka keväänä ja syksynä vertailukelpoisissa valvontapisteissä eri puolilla maata. Poliisi puhalluttaa seulonnan aikana kaikkien seulontapisteen ohi ajavien ajoneuvojen kuljettajat. Uudellamaalla seuranta on tehty vuodesta 1978 ja valtakunnallisesti vuodesta 1988 alkaen.

Liikkuva poliisi puhallutti tänä keväänä valtakunnallisissa ratsioissa 56 valvontapisteessä yhteensä 49 099 kuljettajaa. Heistä 82 jäi kiinni rattijuopumuksesta. Kuljettajia, joilla oli veressä alkoholia, mutta alle langettavan rajan, oli tämän kevään seulonnassa yhteensä 484. Keväiden 1997-1999 vastaavat keskiarvot olivat 0,19 % (rattijuopot) ja 0,77 % (alle rajan jääneitä).

Vähiten viime vuonna

1980-luvun puolivälissä rattijuoppojen määrä laski noin puoleen tästä ja oli pitkään noin 0,25 % seulonnassa puhallutetuista. Vähimmillään rattijuoppoja, 0,19 %, todettiin vuoden 1999 seulonnassa. Nyt luvut ovat jälleen nousussa. Tämän kevään seulonnassa liikkuva poliisi puhallutti Uudellamaalla 20 eri valvontapisteessä yhteensä 16 037 kuljettajaa. Rattijuoppoja jäi kiinni 38, eli 0,24 % kaikista puhallutetuista. Alle rajan jääneitä oli 88, eli 0,55% kaikista puhallutetuista.

Keväiden 1997-1999 vastaavat keskiarvot olivat 0,22 % rattijuoppoja 0,32 % alle rajan jääneitä.
Lähivuosien seurantatutkimukset tulevat osoittamaan, onko alkoholia nauttineiden kuljettajien määrässä liikenteessä todellisia muutoksia.

Rattijuoppojen seurantatutkimuksen toteuttavat Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitos, Kansanterveyslaitos, sisäasiainministeriön poliisiosasto ja liikkuva poliisi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat