Alkoholi ja ylinopeus surmaavat eniten Espanjan maanteillä

Espanjalainen liikenneonnettomuuksien uhrien etujärjestö Asosiación de Victimas de Accidentes DIA otti kantaa voimakkain sanoin eilen suomalaisturisteille sattuneeseen onnettomuuteen luonnehtimalla sitä tiedonannossaan "tapoksi, aivan kuin sadat muutkin onnettomuudet Espanjan maanteillä".

Yhdeksän kuoli rattijuopon törmättyä suomalaisia lentokentälle kuljettaneeseen bussiin eilisiltana Malagassa.

DIA vaatii syyllisen vangitsemista, tuomitsemista ja tuomion täytäntöönpanoa koko laajuudessaan.

Alkoholi ja ylinopeus kun ovat tärkeimmät onnettomuuksien syyt Espanjan maantiellä.

Nyt Espanjassa alkaa kahden viikon mittainen tehokampanja ylinopeuksien kitkemiseksi. Liikenneviranomaiset lupaavat kaksinkertaistaa nopeustarkkailun määrän.

Tuhansia uhreja vuodessa

Espanjan liikenteessä kuolee kolmisentuhatta ihmistä vuosittain.

Onnettomuuspaikkaa ei oltu ehditty vielä sunnuntain aikana raivaamaan

Ennen kuolonuhreja oli vielä paljon enemmän. Kun Espanjassa jonkin aikaa sitten huomattiin, että television toinen toistaan koskettavimmat liikeennevalistuspätkät olivat yhtä tyhjän kanssa, eivätkä onnettomuudet vähentyneet, päätettiin kokeilla oikein kunnolla ruoskaa. Tutkapönttöjä nousi penkoille ja nopeuksia alettiin syynätä jopa helikoptereista.

Autoileva kansa pantiin myös puhaltamaan. Promilleraja on laskenut kuin lehmänhäntä ja asettunut muutamassa vuodessa 0,8 :sta 0,25 :een.

Ajokortteissa on käytössä pistejärjestelmä, jonka mukaan rikkomuksista menettää rikkomuksen törkeysasteen verran pisteitä. Jokaisella kortinhaltijalla on 12 pistettä. Kun pisteet ovat nollassa, joutuu ne menettänyt kuljettaja uudelleen autokouluun.

Myös mielipiteet ovat kääntyneet liikennetörttöilyn jyrkästi tuomitseviksi.

Onnettomuuksien määrä onkin laskenut, mutta aina siellä tienpäällä muille vaarallisia henkilöitä näyttää riittävän.

Malagan onnettomuuden aiheuttanut maastoauton kuljettaja on juuri sen tyyppinen henkilö, jotka haluttaisiin saada kuriin hinnalla millä hyvänsä.

Lue myös:

    Uusimmat