Alko paransi tulostaan viineillä

Alkon liikevaihto ylitti miljardin rajan. Mietoja viinejä myytiin yhä enemmän, varsinkin punaviinien myynti jatkoi kasvua.

Alkon tulos tulos ennen veroja nousi 62 miljoonaan euroon toissa vuoden 52 miljoonasta.

-Viime vuosi oli erinomainen vuosi tuloksen kannalta, kun liikevaihto kasvoi enemmän kuin odotimme. Toimintarakenne on sellainen, että liikevaihdon kasvu painaa sitten aika suoraan tulokseen, kuvaili yhtiön talousjohtaja Antero Halme.

Alkon liikevaihto ylitti miljardin rajan, ja nousua toissavuotisesta tuli reilut neljä prosenttia. Vaikka alkoholijuomien kokonaiskulutus kääntyi laskuun Suomessa viime vuonna, Alkon myynti kasvoi hieman.

Kaikkiaan Alko myi viime vuonna alkoholijuomia yli 110 miljoonaa litraa, kun etenkin mietojen viinien myynti lisääntyi. Valkoviinien myynti kääntyi reilun viiden prosentin nousuun ja kuohuviinien myynti kasvoi lähes 13 prosenttia. Punaviinienkin myynti jatkoi kasvua.

Väkevien alkoholijuomien myynti eteni vain 1,1 prosenttia. Jo viime vuonna romahtanut keskioluen myynti väheni yhä yli viidenneksellä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat