Alkavalla viikolla lämmintä päälle! Säässä tapahtuu käänne kuivempaan ja kylmempään

Sää on muuttumassa alkavalla viikolla aiempaa viileämmäksi ja kuivemmaksi. Kylmä ja puuskainen pohjoistuuli tekee maanantaina ja tiistaina ilmasta lämpöasteitakin koleamman tuntuisen. 

Forecan meteorologi Juha Föhr kertoo, että huomenna maanantaina Suomessa voimistuu kylmä pohjoinen ilmavirtaus. 

– Se tuo viileää ilmaa pohjoisesta koko maahan. Sateet vähenevät pikkuhiljaa, mutta sadekuuroja tulee edelleen, tosin yhä paikallisempina lähinnä etelä- ja itäosissa maata. 

– Luoteesta päin sää alkaa olla vähän aiempaa poutaisempi, Föhr kertoo. 

Sää on maanantaina ja tiistaina myös melko pilvinen ja tuulinen.

– Tuuli on vähintään kohtalaista ja saattaa yltyä myös ihan navakaksi paikka paikoin. Tuuli on myös puuskaista, eli viileyden tunnetta se tuo. 

Föhr huomauttaa, että maanantain ja tiistain välisenä yönä itäisimpään Suomeen saattaa levitä vähän voimakkaampi vesisadealue.

– Jää nähtäväksi, pysyykö se siellä vai tuleeko lännemmäksi.

Keskiviikko on kylmä poutapäivä

Viileintä on Föhrin mukaan keskiviikkona. Tuolloin etelässäkin on päivällä vain noin 10 astetta lämmintä. Lapissa lämpötila vaihtelee 5 ja 10 asteen välillä. Kilpisjärvellä voi olla vielä tätä viileämpää.

Tuuli on kuitenkin keskiviikkona jo alkuviikkoa heikompi, joten se ei enää viilennä säätä enempää. 

– Keskiviikkona on enimmäkseen poutaa ja jonkin verran aurinkoisempaakin verrattuna alkuviikkoon, Föhr selvittää.

Loppuviikolla ilmavirtaus kääntyy etelään

Loppuviikolla ilmavirtaus kääntyy eteläiseksi. Ensimmäisenä se saavuttaa Länsi- ja Pohjois-Suomen.

– Etelässä ja idässä paikallisten sateiden todennäköisyys alkaa kasvaa vähän lämpimämmän ilmamassan myötä. Muutos ei ole kuitenkaan mitenkään ratkaiseva alkuviikkoon verrattuna. 

Ilma ei Föhrin mukaan juurikaan lämpene, vaikka ilmavirtauksen suunta muuttuu.

– Lähinnä Länsi- ja Pohjois-Suomessa on pientä lämpenemistä, mutta ilmeisesti itäpuolella maata pilvisyys jää sen verran runsaaksi, että se pitää ilman vähän tavallista kylmempänä.

Lue myös:

    Uusimmat