Alitalia sopimukseen säästökuurista

Italialaisen lentoyhtiö Alitalian johto ja työntekijät ovat päässeet sopimukseen yhtiön pelastussuunnitelmasta.

Talousvaikeuksissa kamppailevan Alitalian johto ja työntekijäjärjestöt pääsivät varhain aamulla sopuun järjestelyistä, joilla on määrä turvata yhtiön tulevaisuus. Alitalian säästötoimien vuoksi noin 3700 työntekijää menettää työpaikkansa.

Yhtiö tarvitsee kuitenkin noin 400 miljoonan euron valtion takaaman tukiluoton, jotta se välttäisi konkurssin ja yhtiön koneet lentäisivät jatkossakin. Italian valtio asetti takauksen ehdoksi, että yhtiön ja työntekijäjärjestöjen on päästävä yhteisymmärrykseen irtisanomisten ehdoista.

Työntekijäliittojen mukaan Italian sosiaaliministeri Roberto Maroni on ehdottanut, että yhtiöstä irtisanottavat saavat kaksi vuotta työttömyyskorvausta ja sen lisäksi heille maksetaan erorahaa kolme vuotta. Viisivuotisen tukipaketin kustannukset ovat Italian valtiolle 450-500 miljoonaa euroa. Neuvottelulähteiden mukaan vain yksi yhtiön yhdeksästä työntekijäliitosta on kieltäytynyt allekirjoittamasta sopimusta.

Jo aikaisemmin sekä työtekijäliitot että Alitalian johto ovat sopineet, että yhtiön toiminta jakaantuu kahtia. Toiseen yksikköön erotetaan maapalvelut ja toiseen lentotoiminta.

(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat