Tuotantovuosi: 2007. Ohjaus: The Brothers Strause. Jakelu: FS-Film Oy. Kuva: 16:9 Anamorfinen Widescreen 2.40:1. Ääni: DD 5.1. Kesto: 97 min.
Paul W.S. Andersonin keskinkertaisen, lapsille sallitun Alien VS Predatorin jälkeen elokuvasarjojen ystävien odotukset kohosivat jatko-osan ohjaajina toimivien Strausen veljesten luvatessa aikuisille suunnatun elokuvan, jossa ei säästeltäisi verenvuodatusta. Elokuva jatkaa ensimmäisen osan tarinaa, kun predatorien aluksella pääsee valloilleen näiden ja alieneiden risteytys, jonka mellastuksen seurauksena aluksen kapseli rymähtää keskelle coloradolaisen pikkukaupungin metsää. Säiliöistään törmäyksessä vapautuneet, isäntää kaipailevat pikkualienit pääsevät seikkailemaan kaupunkiin, ja soppaa sekoittamaan saapuu pian kostoa janoava predator, joka vähät välittää väliin jäävistä ihmisistä.
Elokuvan teatterikierroksen skipanneena ryhdyin katsomaan mielenkiinnolla tätä kahden levyn dvd-julkaisua, "extended combat editionia", jonka takakansi lupasi "enemmän verta... enemmän suolenpätiä... enemmän gorea!" Nyt elokuvan nähneenä minulle olisi riittänyt noiden sijasta pelkkä "enemmän järkeä". Kyllä, verta lentää, mutta mitä sitten? Se ei paljoa liikuta, jos hahmot ovat pahvinaamoja. Musiikkivideoita ja mainoksia tätä ennen tehneet Strausen veljekset eivät ole mitään erityisen lahjakkaita tai fiksuja elokuvantekijöitä, jotka jäisivät pohtimaan Shane Salernon käsikirjoituksen heikkouksia. Niin tasapaksu kuin ensimmäinen osa olikin, ainakaan siinä ei ollut tappelevia teinejä ja näiden teatteriyleisövastaaville suunnattuja perselähikuvia.
Näyttelijät eivät ole surkeita, elleivät mitään ihmeellisiäkään. Tutuin naamataulu kuuluu Reiko Aylesworthille, 24:n Michelle Desslerille, joka tässä Kelly O'Brienina palaa Irakin komennukseltaan miehensä ja nuoren tyttärensä luokse. Muita päähahmoja ovat kaupungin sheriffi, vankilasta vapautuva Dallas sekä tämän pizzalähettiveli ihastuksineen. Hahmoja ei vaivauduta syventämään juuri mitenkään. Jäin turhaan odottamaan, että Kellyä kiinnostaisi kertoa jollekin viimeisestä kahdesta Irakissa viettämästään vuodesta, tai että Dallas pukahtaisi jotain kolmen vankeusvuotensa opetuksista. Yhdessä kohdassa armeijan typerät joukot ottavat yhteen alieneiden kanssa. Päällimmäisenä ajatuksena miesten kohkausta katsoessa on, miten hienosti loi jännitettä jo pelkillä taistelun äänillä Gormanin kuunnellessa lahdattavia joukkojaan avuttomana.
