USA, 1997. Ohjaus: Jean-Pierre Jeunet. Käsikirjoitus: Joss Whedon. Kuvaus: Darius Khondji. Leikkaus: Herve Schneid. Tuotanto: Bill Badalato, Gordon Carroll, David Giler, Walter Hill. Pääosissa: Sigourney Weaver, Winona Ryder, Dominque Pinin, Ron Perlman Gary Dourdan, Michael Wincott. Kesto: 110 min.
AIDS-allegoria Alien 3 päättyi tappavaa virusta kantavan Ripleyn näyttävään itsetuhoon. Sigourney Weaver on niin olennainen osa Alienia, että neljättä osaa ilman häntä tuskin edes harkittiin. Mutta minkänäköisenä ja millaisin selityksin Ripley tekee paluunsa? Päähenkilön nousu kuolleista ei ennenkään, ainakaan TV-sarjoissa, ole ollut jatko-osien este. Ainahan kuolema voidaan selittää unena, tai laittaa sama näyttelijä esittämään edesmenneen kaksoissisarta tai -veljeä. Alienin kohdalla ratkaisu on vieläkin mutkattomampi, koska tiesteisfantasiassa voi joka tapauksessa tapahtua mitä tahansa. Nyt Ripley nousee manalasta kloonattuna 200 vuoden jälkeen.
Ripleyn ylösnousemus kerrotaan heti alussa kohtuullisen tyylikkäästi, suuremmitta selityksittä. Ripley makaa leikkaupöydällä; hän synnyttää eisarinlekkauksella pienen alienin. Tiedemiesten kokeena kloonaama nainen päätetään leikkauksen jälkeen pitää hengissä. Loppu onkin sitten ilmeistä. Hirviöt rupeavat armottomasti temmeltämään ja tappamaan, lima ja veri roiskuvat, ja taas kerran on maapallo vaarassa. Ripley, sekoitus ihmistä ja alieniä, kamppailee ydinjoukkonsa kanssa ihmiskunnan puolesta oliolaumaa ja aikaa vastaan. Alien-elokuviin pätee sama kuin Bondeihinkin: kaavan ollessa tuttu kiinnostavinta on se, miten kaavamainen tarina kerrotaan.
Sigourney Weaver kopioituna Ripleynä on aina vaan yhtä hyvä ja kylmän kykenevä. Hänen lakoniset kommenttinsa ovat verrattomia. Aiemmin toimintaelokuvia karttaneen Winona Ryderin roolina on olla tunteellinen ihmisrobotti Call, sankari Ripleyn rinnalla. Neljännessä Alienissä pelastus on muodikkaasti naisten käsissä. Elokuvan huonoimpia nyttelijöitä ovat ilman muuta hirviöt. Ne ovat jälleen persoonattomia limanuljaskoita, joista irtoaa kasoittain tuonpuoleista syövyttävää räkää. Lisäksi ne liikkuvat kankeasti eivätkä herätä minkäänlaista pelkoa. Typerät otukset ovat elokuvan pitkä miinus.
Suuri plussa tulee sen sijaan elokuvan tehovoimaisesta kuvamaailmasta. Muutama avaruusjakso, ja eritoten vedenalainen kohtaus, ovat fantastisia. Veden alla sinkoavat luodit ovat kuin pommeja, joista äänet ovat vaienneet. Suurimmalla mahdollisella paukkeella ei aina saavuteta suurinta mahdollista jännitettä. Kunpa ohjaaja olisi muistanut säästeliään äänenkäytön voiman hiukan useammin.
Delicatessenin ja Kadonneiden lasten kaupungin ohjaajan Jean-Pierre Jeunetin mieltymys sarjakuvasta polveutuvaan surrealismiin näkyy uusimmassa Alienissäkin. Delicatessenin ikimuistoinen kamera-ajo viemäreissä on Alienin ylösnousemuksessa sovitettu kameran tunkeutumiseksi ihmisen nieluun. Jälkeläisiään hautova kuningataralien uhriensa ja limaisten lonkeroidensa keskellä on elokuvaksi muuttunutta sarjakuvaa puhtaimmillaan. Tätä herkullista kuvastoa saa kuitenkin ihailla aivan liian vähän. Elokuvan loppu antaa luvan uskoa, että Ripley saattaa taas pian pelastaa maapallon ja ihmiskunnan. Jälleen kerran.
teksti: Minna Karila
Kuvat: 20th Century Fox