Ali Khamenei tuomitsi veritekoja

Iranin korkein uskonnollinen johtaja ajatollah Ali Khamenei on tuominnut iranilaisten toisinajattelijoiden ja kirjailijoiden viimeaikaiset murhat. Syylliset Khamenei aikoo panna vastuuseen.

Khamenei, joka kommentoi nyt ensi kerran veritekojen sarjaa, määräsi turvallisuusjoukot ja oikeuslaitoksen pitämään huolta siitä, että syylliset tuodaan oikeuden eteen. Television mukaan hän vaati viranomaisia myös selvittämään rikosten taustat, koska "on varmaa, että vihollisen todellisena tarkoituksena on vahingoittaa maata ja vallankumousta".

Khamenei syytti surmista myös Yhdysvaltoja. Hänen mukaansa Yhdysvaltain tiedustelupalvelut yrittävät "estää Iranin islamilaisen järjestelmän kehittämisen lietsomalla epävakautta". Myös joukko Iranin vanhakantaisen parlamentin jäseniä on syyttänyt väkivallasta ulkovaltoja, eritoten Yhdysvaltoja ja Israelia, sekä Irakissa päämajaansa pitäviä oppositioryhmiä. Useita liberaaleina tunnettuja älymystön edustajia on löydetty kuolleena Iranissa viime viikkojen aikana. Heidän joukossaan ovat ilmaisunvapauden puolesta puhuneet kirjailijat Mohammad Mokhtari ja Mohammad Pouyandeh, jotka löydettiin murhattuina. Lisäksi yksi kirjailija on kateissa. Iranin maallistuneen opposition johtaja Darysh Foruhar vaimoineen puukotettiin kuoliaaksi kotonaan viime kuussa.

Kirjailijoita maan alle

Useat kirjailijat ovat murhien jälkeen piiloutuneet tai ryhtyneet erityisiin turvatoimiin. -Tämä on johtanut kaikkialla pakokauhuun, kielletyn Jame'eh Salem (terve yhteiskunta) -aikakauslehden päätoimittaja Firouz Gouran kertoi maanantaina puhelimitse Teheranista. Sukulaismiehet saattavat Gouranin joka päivä hänen toimistoonsa. Monet kirjailijat ja kollegat ovat Gouranin mukaan jättäneet kotinsa iskujen pelossa.

Ketään ei ole asetettu syytteeseen veriteoista, vaikka useita epäiltyjä on pidätetty. Teheranin radio kertoi maanantaina, että presidentti Mohammad Khatami on muodostanut erityiskomission tutkimaan murhia. Murhien aalto on järkyttänyt iranilaisia ja saanut heidät epäilemään maltilliseksi tiedetyn Khatamin kykyä panna toimeen lupaamiaan yhteiskunnallisia ja poliittisia uudistuksia. Iranissa ei ole koettu näin laajaa väkivallan aaltoa sitten vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen alkuvaiheiden. Sekä lehdet että maltilliset poliitikot uskoivatkin maanantaina, että veriteot ovat tahallinen yritys horjuttaa viime vuonna valtaan tullutta uudistusmielistä presidenttiä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat