Alho-jupakasta lausunto syyskuun aikana

Eduskunnan perustuslakivaliokunta aikoo valmistella lausuntonsa entistä ministeriä Arja Alhoa (sd.) vastaan tehdystä muistutuksesta syyskuun aikana. Valiokunta päätti keskiviikkona kuulla vielä kertaalleen syyskuun 8. päivänä joukkoa professoreita, jotka edustavat valtiosääntö-, rikos- ja hallinto-oikeutta.

Tänään perustuslakivaliokunta sai Helsingin rikospoliisin edustajilta selvityksen STS-Pankin entistä pääjohtajaa Ulf Sundqvistia koskeneesta poliisitutkimuksesta. Kesällä valmistuneessa mittavassa tutkimuksessa on kaikkiaan 3000 sivua. Valiokunnan puheenjohtajan Ville Itälän (kok.) mukaan kansanedustajia kiinnostavat vain Alhon toimintaa sivuavat kohdat. Poliisi on pyrkinyt mm. selvittämään, salasiko Sundqvist tulojaan ohjaamalla niitä kahdelle miinuksella pidetylle luotolliselle tilille. Niiltä ei ole voitu ulosmitata varoja.

Ministerivastuulain mukaista muistutusta tutkiva perustuslakivaliokunta on kiinnostunut siitä, millaiset tiedot Alholla oli Sundqvistin varallisuudesta, kun hän hyväksyi Arsenal-Sillan ja Sundqvistin välillä neuvotellun vahingonkorvausten kohtuullistamissopimuksen viime syyskuussa. Sen perusteella Sundqvistin yhdeksän miljoonan markan suuruinen korvausvastuu putosi 1,2 miljoonaan markkaan. Samalla Arsenal pyysi ulosottovirastoa keskeyttämään Sundqvistin omaisuuden ulosottoon liittyvät selvitykset.

Poliisi aloitti Sundqvist-asiassa uudet tutkimukset viime lokakuussa sekä omasta aloitteestaan että muutaman kansanedustajan tekemän tutkintapyynnön johdosta. Perustuslakivaliokunta astui kuvaan mukaan sen jälkeen, kun yksitoista kansanedustajaa jätti syyskuun lopulla muistutuksen, joka edellyttää Alhon toimien lainmukaisuuden tutkimista ja asian käsittelyä täysistunnossa. Eduskunta päättää, onko asia syytä viedä valtakunnanoikeuden ratkaistavaksi. Syksystä saakka jatkuneessa käsittelyssä on aiemmin kuultu Sundqvistin ja Alhon lisäksi mm. pääministeri Paavo Lipposta (sd.), apulaisoikeuskansleri Jukka Pasasta sekä poliisin ja ulosottotoimen edustajia.

(STT)


Lue myös:

    Uusimmat