Algerian hallitus ei halua apua

Algerian hallitus tuomitsi tänään maan länsiosassa paljastuneen uuden verilöylyn ja kehotti väestöä erityiseen valppauteen. Samalla Algerian hallitus kuitenkin torjui kaikki ulkomaiden yritykset sekaantua maan sisäisiin asioihin.

Algerian hallituksen tiedottaja Hamroui Habib Chawki tuomitsi radiossa myös kaikki ulkomaiset yritykset herättää epäilyjä siitä, ketkä ovat verilöylyjen takana.

Eurooppalaiset uutisvälineet ovat toistuvasti panneet merkille, että turvallisuusjoukot ovat reagoineet väestön avunpyyntöihin liian myöhään, jos ollenkaan. Algerian armeijasta ja salaisesta palvelusta omien sanojensa mukaan karanneet algerialaiset ovat myös kertoneet Ranskan ja Britannian lehdille, että verilöylyjen takana on armeijan ja muiden elinten niin sanottuja kuolemanpartioita.

Algerian lehdet suhtautuivat tänään torjuvasti EU:n ehdotukseen, jonka mukaan Algerian pitäisi ottaa vastaan apua sisällissodan uhreille ja suostua keskustelemaan maassa jatkuvista verilöylyistä.

Virallisessa El Moudjahid -lehdessä julkaistu kirjoitus viittaa siihen, että EU:n aloite on jo torjuttu korkealla tasolla. Lehti kehotti EU:ta lopettamaan "terroristien" suojelemisen.

EU:n puheenjohtajana toimivan Britannian ulkoministeri Robin Cook ilmoitti tänään, että EU lähettää korkean valtuuskunnan Algeriaan hankkimaan tietoa maan tilanteesta. Myös Kanadan hallitus kertoi lähettävänsä maahan erityislähettiläänsä. Algerian hallitus on kieltäytynyt hyväksymästä kansainvälistä tutkimusta verilöylyistä, joista se syyttää äärimuslimeja.

Algerian radio kertoi tänään, että 62 ihmistä on jälleen surmattu läntisessä Relizanen maakunnassa tehdyissä hyökkäyksissä.
(STT-AFP-Reuters)


Lue myös:

    Uusimmat