Algerian armeija valmiina hyökkäämään

Algerian armeija valmistautui torstaina suurhyökkäykseen islamilaisia terroristeja vastaan, kun hallituksen heille tarjoama kuuden kuukauden armonaika oli kulumassa umpeen. Hallitus oli luvannut joko täydellisen tai osittaisen armahduksen kaikille sisseille, jotka antautuvat torstaihin keskiyöhön mennessä. Lehtitietojen ja silminnäkijöiden mukaan armeija on vahvistanut tuntuvasti läsnäoloaan useilla alueilla.

Algeria

Sen uskotaan valmistelevan hyökkäystä niitä GIA:n eli Aseellisen islamilaisen ryhmän jäseniä vastaan, jotka kieltäytyvät antautumasta. Silminnäkijöiden mukaan useita tuhansia sotilaita on viime päivinä asettunut asemiin Jijelin vuoristoalueella, 330 kilometriä itään Algerista. Sotilaiden tukena on helikoptereita, laskuvarjoyksiköitä ja laivaston joukkoja. Yksityisen Liberte-lehden mukaan toinen joukkojen keskitys on Medean vuorella, 90 kilometriä pääkaupungista etelään. Algerian hallituksen viranomaiset eivät ole kertoneet mitään joukkojen keskittämisestä tai niiden liikkeistä.

Samanaikaisesti toisen sissiryhmän Islamilaisen pelastusrintaman AIS:n jäseniä alkoi illalla ilmoittautua viranomaisille. Silminnäkijöiden mukaan yhdeksän AIS:n sissiä tuli ulos piilopaikoistaan Texennan ylängöllä tarkoituksenaan neuvotella arviolta 1000 paikallisen sissitoverinsa antautumisesta. AIS on päinvastoin kuin GIA noudattanut yksipuolista tulitaukoa lokakuusta 1997 lähtien.

Algerian presidentti Abdelaziz Bouteflika lupasi viime heinäkuussa armahtaa kaikki terroristit, jotka antautuvat maan turvallisuusjoukoille kuuden kuukauden kuluessa. Viime syyskuussa pidetyssä kansanäänestyksessä lähes 99 prosenttia algerialaisista hyväksyi presidentin sovintopolitiikan. Algerian hallituksen ja sissien sisällissodassa on vuodesta 1992 lähtien kuollut noin 100 000 ihmistä.
(STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat