Algerialaiskoneen maahansyöksystä lisätietoa

Ranskalaiset viranomaiset eivät epäile terrori-iskua algerialaiskoneen maahansyöksyssä. 

Viranomaisten mukaan kone on hajonnut vasta maahan osuessaan, joten on epätodennäköistä, että koneeseen olisi isketty ilmassa. Aikaisempien tietojen mukaan kone oli juuri ennen tutkasta katoamistaan pyytänyt reittimuutosta myrskyn takia. 

– Epäilemme, että kone syöksyi maahan sääolosuhteiden vuoksi. Toisaalta mitään teoriaa ei voi vielä poissulkea, Ranskan sisäministeri Bernard Cazeneuve kertoi RTL-radioasemalle.

Lentokoneessa oli 116 ihmistä, joista 51 Ranskan kansalaista. Lisäksi koneessa oli Burkina Fason kansalaista, libanonilaisia, algerialaisia, luxemburgilaisia, belgialainen, sveitsiläinen, nigerialainen, kamerunilainen, ukrainalainen ja romanialainen. Espanjan lentäjäliiton mukaan koneen miehistö oli espanjalainen.   

Hylky löytyi Malin koillisosassa sijaitsevalta Gossin alueelta 50 kilometrin päästä Burkina Fason rajasta.  

Myös Ranskan liikenneministeri Frederic Cuvillier kertoi, että onnettomuuspaikalla on voimakas lentopetroolin haju. Lisäksi koneesta levinnyt romu on levinnyt suhteellisen pienelle alueelle, joka ministerin mukaan viittaa siihen, että turma on yhteydessä säähän, tekniseen ongelmaan ja näiden yhdistelmään. 

Lue myös:

    Uusimmat