Alexander julkisti itsestään seikan, jonka hän on aina tiennyt: ”Asian perustelu vieraille loukkaavaa”

Pesäpalloilija Alexander Saloranta on julkistanut sosiaalisessa mediassa asian, jonka hän on itse aina tiennyt.

Aiemmin Paula Salorantana tunnettu pesäpalloilija ilmoitti Facebookissa ja Instagramissa elävänsä vastedes miehenä.

Saloranta kertoo saaneensa ilmoituksestaan yksinomaan positiivista palautetta.

– Ei asian kertominen julkisesti ollut iso kynnys. En ole koskaan kuulunut mihinkään ”Lady-kastiin”. On itse asiassa helpotus, kun uskaltaa olla oma itsensä, Saloranta kertoo MTV Uutisille

Koko prosessi on Alexanderilla vasta alkutekijöissään eikä edes nimenvaihdos ole vielä virallinen, sillä sukupuolenkorjauksiin liittyvät prosessit etenevät Suomessa hitaasti. Prosessissa ei riitä, että tuntee itse itsensä vaan asia on ensin perusteltava pitkässä arvioinnissa.

– Mielestäni on hyvin loukkaavaa, että vieraat ihmiset päättävät asioistani näin. Arvioinnissa joutuu perustelemaan asioita, jotka eivät muille kuulu ja prosessi on tuskallisen pitkä. Minulle on sanottu, että arviointi kestää jopa vuoden. Minulla on tuntuma, että se voi kestää sitäkin pitempään, sillä asiat etenevät niin hitaasti.

Saloranta kritisoi, että Suomi kulkee jälkijunassa sukupuolenkorjauksiin liittyvissä asioissa.

– Se on kyllä aivan perseestä, kun itse tietää mitä on. Mutta minä kyllä jatkan, vaikka asian käsittely veisi kymmenenkin vuotta, Saloranta letkauttaa.

Päätöksensä myötä Alexander ei jatka pesäpalloa naisten sarjassa. Hän on valmis miettimään uran jatkoa, mikäli miesten sarjan puolelta otetaan yhteyttä. Itse hän ei kuitenkaan aio lähteä aktiivisesti ottamaan yhteyttä miesten joukkueisiin.

– Katselen vähän, mihin suuntaan elämä sitten lähtee. Rakennuspuoli ainakin kiinnostaa itseäni, kun siinä saa tehdä työtä käsillään, Saloranta sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat