Aldatalle uusi johtaja

Varatoimitusjohtaja René Homeyer siirtyy Aldatan toimitusjohtajaksi konsernin varatoimitusjohtajan ja yhtiön suurimman yksikön toimitusjohtajan paikalta.

Kaupan tietojärjestelmiä toimittava Aldata-konserni on valinnut varatoimitusjohtaja René Homeyerin uudeksi toimitusjohtajakseen. Aldatan edellinen toimitusjohtaja Matti Hietala ehti toimia tehtävässään vajaat kolme vuotta. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan Pekka Vennamon mukaan Hietala palkattiin syksyllä 2002 tekemään yhtiössä laaja organisaatiouudistus ja saattamaan se kasvu-uralle. Joukko erillisiä kansallisia yhtiöitä yhdistettiin kansalliseksi konserniksi.

-Hietalan työ on nyt tehty, Vennamo sanoi ja viittasi yhtiön samalla antamaan positiiviseen tulosvaroitukseen.

Aldata nosti aamulla koko vuoden 2005 ennustettaan. Yhtiö uskoo liikevaihtonsa kasvavan yli 15 prosenttia verrattuna viime vuoden vertailukelpoiseen liikevaihtoon, joka oli 61 miljoonaa euroa. Liikevoiton ja kassavirran oletetaan olevan positiivisia.

Aldata odottaa kuluvan vuoden toisen neljänneksen liikevaihdon kasvavan 25 prosenttia eli 14,3 miljoonasta noin 18 miljoonaan euroon. Samalla yhtiö uskoo liikevoiton nousevan plussan puolelle 0,8 miljoonaan euroon viime vuoden toisen neljänneksen 1,7 miljoonan tappiosta.

René Homeyer siirtyy uuteen tehtäväänsä konsernin varatoimitusjohtajan sekä yhtiön suurimman yksikön, Aldata Solution S.A.:n toimitusjohtajan paikalta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat