Albright vaati Israelia jäädyttämään siirtokuntien rakentamisen

Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright vaati tänään Israelia lopettamaan toistaiseksi uusien siirtokuntien rakentamisen. Tällainen "aikalisä" auttaisi hänen mukaansa löytämään ulospääsyn rauhanneuvottelujen nykyisestä umpikujasta.

-Israelin olisi luovuttava yksipuolisista toimista kuten siirtokuntien laajentamisesta, maa-alueiden pakkolunastuksista ja kotien tuhoamisesta, joita kaikkia palestiinalaiset pitävät provokaationa, Albright sanoi israelilaisille opiskelijoille pitämässään puheessa.

Albright neuvotteli tänään kolme tuntia palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin kanssa Ramallahissa Jordanvirran länsirannalla. Hän tapasi myöhemmin päivällä uudelleen myös Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun.

Vaimean oloinen Albright totesi tapaamisten jälkeen lehtimiehille:
-Meillä on vielä pitkä matka edessämme. Me olemme toistaiseksi päässeet yksimielisyyteen siitä, että terroristit ovat kauheita, mutta me emme ole käsittääkseni vielä pystyneet näkemään, miten rauhanprosessi saataisiin parhaiten takaisin raiteilleen.

Kaikkien kiireellisintä on Albrightin mukaan kuitenkin kiihkoislamilaisten itsemurhapommimiesten pysäyttäminen. Hän vaati jälleen Arafatilta toimia terroritekojen estämiseksi.

Albright osoitti ymmärtämystä palestiinalaisten turhautumiselle Israelin toimiin, joita palestiinalaiset pitävät rauhan esteenä.
-Nämä eivät ole olleet helppoja vuosia. Palestiinalaiset ovat paljon kärsineet, kun otetaan huomioon rajojen sulkemisten inhimillinen hinta, liikkumisrajoitukset, talojen tuhoamiset ja maatakavarikoinnit.

Albright kertoi keskustelleensa näistä asioista ja Israelin vastuusta oikean neuvotteluilmapiirin luomiseksi.
-Tiedän, että nämä asiat ovat tärkeitä teille ja ne ovat tärkeitä Yhdysvalloille. Turhautumisenne on ymmärrettävää. Tämä ei ole sitä, mitä rauhan piti tuoda, hän sanoi. Arafat ei luvannut joukkopidätyksiä Arafat selosti tapaamisessa palestiinalaisviranomaisten toimia terroristiuhan torjumiseksi, mutta hän ei luvannut ryhtyä Israelin vaatimaan laajaan pidätysaaltoon

Yhdysvallat pitää näitä toimia tervetulleina, Albright sanoi, mutta lisäsi: -Ollakseen tehokasta palestiinalaisviranomaisten taistelun on oltava laaja-alaista, periksi antamatonta ja hellittämätöntä. Sitä ei voi käydä vain silloin, kun sopii. Kuten puheenjohtaja Arafat tietää, terrorismin vastustaminen on ympärivuorokautista työtä.

Albright vakuutti, että Yhdysvallat tukee edelleen YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia, joissa Israelia vaaditaan luopumaan vuonna 1967 vallatuista alueista maksuksi turvallisista ja tunnustetuista rajoista.

Arafat vaati loppua väkivallalle

Arafat korosti lehdistötilaisuudessa, että palestiinalaiset haluavat kunnioittaa solmittuja rauhansopimuksia ja toivoo Israelin tekevän samoin.
-Toistan, että palestiinalaisviranomaiset ovat sitoutuneet täyttämään kaikki velvoitteensa ja toivon, että Israelin hallitus tekee samoin.
-Nyt on rauhan aika, kattavan rauhan aika. Me emme usko väkivaltaan tai terrorismiin. Me tuomitsemme sen.

Johtaviin palestiinalaisneuvottelijoihin kuuluva Saeb Erekat sanoi tapaamisen jälkeen kuitenkin, että palestiinalaisten ja Israelin hallituksen välinen kuilu on "yhtä laaja kuin ennenkin".
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat