Albright: USA voi toimia yksin

Yhdysvaltain ulkoministerin Madeleine Albrightin mukaan Yhdysvallat on valmistautunut toimimaan tarvittaessa yksin estääkseen Irakilta joukkotuhoaseet.

Albrightin on tarkoitus tavata tänään Ranskan ulkoministeri Hubert Vedrine Pariisissa ja huomenna Venäjän ulkoministeri Jevgeni Primakov Madridissa.
- En ole menossa minnekään etsimään tukea. Aion vain selittää asemamme, totesi Albright ennen lähtöään Eurooppaan.
-Toivomme tietysti yhteistyötä ja tukea, mutta olemme valmistautuneet toimimaan vaikka yksin.

Saksan ulkoministerin Klaus Kinkelin mukaan Irak kantaa vastuun siitä, että tilanne Irakin ja YK:n välillä on pahentunut. Kinkelin mukaan aseellisen iskun mahdollisuutta ei voi kokonaan sulkea pois. Hän kuitenkin toivoo, että rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi käytetään kaikki mahdolliset poliittiset keinot.

Primakov kahden vaiheilla

Venäjän ulkoministeri Jevgeni Primakov sanoi tänään toivovansa, että Irakin kriisi saada ratkaistua diplomatian keinoin. Aiemmin tänään Primakov sitä vastoin arveli, että sotilaallinen isku Irakia vastaan ei ehkä ole enää vältettävissä. Espanjassa vierailulla oleva Primakov varoitti joka tapauksessa, että voimakeinojen käytöllä Irakia vastaan olisi erittäin vakavat seuraukset.

Primakov odotti Madridiin Venäjän erityislähettilästä Viktor Posuvaljukia, joka oli saapumassa Bagdadista. Amerikkalaisarvioiden mukaan Posuvaljuk ei saavuttanut merkittävää edistystä neuvotteluissa Irakin presidentin Saddam Husseinin kanssa.

Venäjä ja Ranska ovat kumpikin vastustaneet voimakeinoihin turvautumista kriisissä, joka kärjistyi kun Irakin presidentti Saddam Hussein päätti rajoittaa YK:n asetarkastajien pääsyä irakilaisiin kohteisiin. Myös Kiina on varoitellut Yhdysvaltoja hyökkäyksestä Irakia vastaan. YK:n turvallisuusneuvoston viides jäsenmaa, Britannia, on puolestaan tukenut amerikkalaisten näkökantoja.

Presidentti Saddam Hussein varoitti jälleen tänään Yhdysvaltoja hyökkäämästä Irakiin. Saddam vakuutti maansa uutistoimiston mukaan, että irakilaiset panevat peliin "koko taistelukykynsä", jos Yhdysvallat ryhtyy hyökkäykseen.
-Oikeauskoiset tulevat olemaan voittoisia, Saddam Hussein sanoi puhuessaan Baath-puolueen ja vallankumousneuvoston johdolle.
(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat