Albright: Lähi-idän neuvotteluissa on edistytty

Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright kiitti tänään uutta yhteistyön henkeä israelilaisten ja palestiinalaisten välillä. Albrightin mielestä neuvotteluissa Lähi-idän rauhanprosessin sysäämiseksi jälleen liikkeelle on edistytty. Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu puolestaan sanoi, että tärkeimmät kysymykset ovat yhä ratkaisematta.

Albright ilmoitti, että Washingtonissa alkaa 15. lokakuuta konferenssi, jossa on määrä ratkoa jäljellä olevat erimielisyydet. Neuvottelujen pohjana on Yhdysvaltain rauhansuunnitelma.

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton sanoi myöhemmin, että hän aikoo henkilökohtaisesti osallistua konferenssiin Netanyahun ja palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin kanssa.

-Olen enemmän kuin tyytyväinen ja myönteisesti yllättynyt, Albright sanoi Erezin tarkastuspisteellä Israelin ja Gazan alueen välissä neuvottelujen jälkeen. Kahden päivän aikana Albright neuvotteli sekä Netanyahun että Arafatin kanssa. Albright sanoi, että Lähi-idän tilanteen ratkaisemisen kiireellisyys on nyt ymmärretty.

Edistymistä on Albrightin mukaan tapahtunut israelilaisjoukkojen vetämisessä uusilta alueilta Jordanjoen länsirannalta sekä israelilaisten ja palestiinalaisten ns. turvallisuusyhteistyössä.

Neuvotteluissa oli käsitelty myös Gazan alueella sijaitsevan palestiinalaisten lentokentän avaamista ja yhteisen teollisuusalueen rakentamista Gazan ja Israelin raja-alueelle. Lisäksi kaavaillaan komiteaa, joka pyrkisi vähentämään ääriajatuksia ja vihollisuuksia lietsovaa propagandaa kummallakin puolella.

Netanyahu: edistyminen vaatimatonta

Netanyahu sanoi omassa tiedotustilaisuudessaan, että neuvotteluissa edistyttiin kolmella alueella: teollisuusalueen perustamisessa, propaganda-aineiston vähentämisessä ja ihmisten välisten yhteyksien parantamisessa.

Merkittävää edistymistä ei hänen mielestään kuitenkaan tapahtunut turvallisuuskysymyksessä, joka on ratkaistava ennen kuin Israel vetää joukkojaan uusilta alueilta.

Arafat ei pitänyt omaa tiedotustilaisuuttaan, mutta sanoi matkustettuaan Kairoon, että Albright on tehnyt paljon rauhanprosessin eteen.
(STT-Reuters-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat