Alberto-myrsky heikkeni Floridan rannikolla

Viranomaiset muistuttavat, että Alberton tuulet pystyvät kuitenkin aiheuttamaan merkittäviä vahinkoja.

Floridan rannikkoa tänään pyyhkinyt myrsky Alberto ei kasvanut hirmumyrskyksi. Alueelle julistettu hurrikaanivaroitus peruutettiin hieman ennen kuin 28 sekuntimetrin myrskytuulet alkoivat piiskata Luoteis-Floridaa.

Viime vuoden hurrikaanit hyvin muistavat viranomaiset eivät henkäisseet helpotuksesta, vaikka myrskytuulet eivät rikkoneetkaan 33 sekuntimetrin hurrikaanirajaa. Yli 20 000 asuntovaunuissa ja alavilla seuduilla asuvaa ihmistä on evakuoitu Floridassa myrskyn tieltä. Alberton ei odoteta pyyhkäisevän yhdenkään suurkaupungin yli.

Hurrikaanikeskuksen johtaja Max Mayfield muistuttaa, että Alberton tuulet pystyvät aiheuttamaan merkittäviä vahinkoja.

-Emme halua liioitella, mutta emme myöskään vähätellä uhkaa, Mayfield pyöritteli.

Osavaltion kuvernööri Jeb Bush julisti jo eilen myrskyn uhkaamalle alueelle poikkeustilan, ja evakuoitavia varten avattiin kymmeniä keskuksia.

Kuubassa jouduttiin eilen evakuoimaan noin 28 000 ihmistä myrskyn takia. Alberto runteli kymmeniä koteja, ja sen höykytyksessä loukkaantui ainakin kahdeksan ihmistä.

Alberto on kauden ensimmäinen trooppinen myrsky Atlantilla. Kuubaan ja Yhdysvaltoihin odotetaan 8-10 hurrikaania marraskuun loppuun mennessä.

(MTV3-Reuters-AFP-STT)

Lue myös:

    Uusimmat