Albanian tilanne kohti kaaosta

Tilanne Albaniassa oli tänään syöksymässä kohti kaaosta väkivaltaisuuksien levittyä myös maan pohjoisosiin ja pääkaupunkiin Tiranaan. Presidentti Sali Berishan läheinen avustaja kehotti Euroopan maita sotilaallinen väliintuloon Albaniassa. Albanian television mukaan ainakin seitsemän ihmistä on kuollut ja yli 80 ihmistä loukkaantunut maan pohjoisosan väkivaltaisuuksissa eilisillasta lähtien.

Berishan demokraattisen puolueen puheenjohtajan Tritan Shehun mukaan Albanian armeija on täysin lamaannuksissa, ja sotilaallinen väliintulo on tarpeen albanialaisten hengen turvaamiseksi.

Tiranan ja useiden muiden kaupunkien asevarastoja ryöstettiin tänään, ja ihmiset käyttivät aseitaan kerätessään itselleen kaupoista elintarvikkeita hätävaraksi. Ryöstelijät pakottivat myös poliisin vapauttamaan vankeja vankiloista.

Ammuskelua kuului Tiranan ympäristöstä ja pitkin kaupungista pohjoiseen johtavaa tietä. Tiranan lentokenttä oli tänään suljettuna. Lechen kaupungissa Tiranan pohjoispuolella aseistautuneet nuorisojoukot liikkuivat kaduilla ja ammuskelivat ilmaan.

Pohjoisesta Skutarin kaupungista tulleet ihmiset kertoivat, että rikollisjoukkiot ja sotilaat olivat taistelleet siellä keskenään.

Ulkomaat eivät aio sekaantua kriisiin

Ulkomaat ja kansainväliset järjestöt eivät näyttäneet tänään haluavan myöntyä Albanian pyyntöön sotilaallisesta puuttumisesta Albanian sekasortoiseen tilanteeseen.

Naton suurlähettiläät ilmoittivat illalla Brysselissä Naton olevan valmis tekemään voitavansa tilanteen rauhoittamiseksi, mutta joukkojen lähettäminen Albaniaan ei näyttänyt mahdolliselta.

Saksan liittokansleri Helmut Kohl sanoi Haagissa, ettei ole selvää, mitä läntiset joukot voisivat tehdä Albaniassa, jos niitä lähetetään sinne.

-Jos teidän mielestänne sinne olisi lähetettävä sotilaita, niin teidän olisi kerrottava sotilaille, mitä siellä on tehtävä, Kohl sanoi vastatessaan lehtimiesten kysymyksiin.

Nato-maiden suurlähettiläät pitivät kriisikokouksen tänään Brysselissä. Korkean virkamiehen mukaan järjestöllä ei ole mitään suunnitelmia sekaantua Albanian selkkaukseen.

Albanian hallitus on pyytänyt apua myös YK:lta. YK:n edustajan mukaan maailmanjärjestöllä ei ole voimavaroja "mennä keskelle sisällissotaa".

Länsimaat evakuoivat

Monet länsimaat ovat alkaneet evakuoida kansalaisiaan Albaniasta. Tiranasta lähti tänään myös suomalainen lähetystyöntekijä Sauli Ahonen perheineen.
(STT-Reuter-AFP-DPA)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat