Mainos

Albania voisi ottaa 100 000 pakolaista lisää

Albania on halukas ottamaan vastaan jopa 100 000 Kosovon ja Makedonian rajalle jäänyttä albaanipakolaista, jos kansainvälinen yhteisö auttaa Albaniaa huolehtimaan pakolaisista, Saksan sisäministeri Otto Schily sanoi tänään. Schilyn mukaan Albania, joka on Euroopan köyhin maan, ei kykene selviytymään pakolaisvirrasta omin avuin.

Albanian pääministerin Pandeli Majkon tänään tavannut Schily totesi myös, että Albanian hallitus saattaa pakolaisille lähetettävien avustustarvikkeiden lisäksi tarvita myös rahallista tukea. Schily ja Meidani korostivat tapaamisensa jälkeen annetussa lausunnossa, että Kosovon pakolaisten paluun kannalta pakolaiset olisi parempi pitää Balkanin alueella kuin hajottaa ympäri Eurooppaa. Albaniaan on tähän mennessä saapunut jo noin 200 000 pakolaista Kosovosta.

Albanian presidentti Rexhep Meidani puolestaan sanoi tänään, ettei rauhaa saada aikaan Balkanille, ellei Kosovosta paenneelle valtavalle ihmisjoukolle tarjota turvallista paluuta kotiin.
-Balkanin alueelle ei koskaan tule rauhaa ja vakautta, elleivät kaikki karkotetut albaanit pääse palaamaan Kosovoon vahvassa kansainvälisessä suojeluksessa, Meidani sanoi keskusteltuaan Italian pääministerin Massimo D'Aleman kanssa.

YK:n pakolaisvaltuutettu kehotti länsimaita vastuuseen

YK:n pakolaisvaltuutettu Sadako Ogata kehotti tänään länsimaita ottamaan vastaan Kosovon albaanipakolaisia. Kosovon naapurimaat eivät enää hänen mukaansa selviä pakolaistulvasta. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR toivoi alunperin, että pakolaiset voisivat pysyä Kosovon naapurimaissa. Ogatan sunnuntainen vetoomus osoitti, ettei järjestö enää pidä tätä mahdollisena pakolaisten valtaisen määrän vuoksi.

Pakolaisjärjestön mukaan noin 360 000 ihmistä on lähtenyt Kosovosta sen jälkeen kun ilmaiskut 24. maaliskuuta alkoivat. UNHCR:n työntekijät kertoivat pakolaisten epätoivoisesta tilanteesta Albanian pohjoisosassa. Useiden lasten kerrottiin kuolleen eilen. Naton tiedottajan Jamie Shean mukaan useat Naton jäsenmaat ovat ilmoittaneet valmiutensa ottaa väliaikaisesti vastaan albaanipakolaisia. Saksa ottaisi näin vastaan 40 000, Yhdysvallat 20 000, Turkki 20 000, Norja 6000, Kanada 5000 ja Kreikka 4000 pakolaista.

EU:n sisäministerien on määrä tavata keskiviikkona Brysselissä Kosovon kriisin vuoksi, kertoi EU:n puheenjohtamaan Saksan ulkoministeriön edustaja Martin Erdmann. Tarkoituksena on hänen mukaansa neuvotella siitä, kuinka monta pakolaista kukin jäsenmaista voi ottaa. Saksan liittokansleri Gerhard Schröder esitti eilen toivomuksen, että jokainen EU-maa voi ottaa vastaan pakolaisia.

Naton edustaja kertoi Makedonian pääkaupungissa Skopjessa, etteivät Naton koneet olleet aloittaneet pakolaisten kuljetuksia muihin maihin ainakaan vielä tänään. Mitään tällaista ei hänen mukaansa ollut suunnitteilla illaksikaan. Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright sanoi tänään, että Yhdysvallat on valmis ottamaan vastaan "useita tuhansia" pakolaisia Kosososta. Tarkkaa määrää hän ei maininnut. Albrightin mukaan Euroopan unioni ottaisi 100 000 pakolaista.
(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.