Albania puolustelee Kosovon kahakoita

Albanian pääministeri Fatos Nano puolusti lauantaina Kosovon albaanien aseellista taistelua serbejä vastaan ja kehotti muualla maailmassa asuvia albaaneja osoittamaan "isänmaallisuutta".

Nanon mukaan Serbian virallinen propaganda kuvaa Kosovon albaanien aseellista taistelua terroristitoiminnaksi, vaikka todellisuudessa on kyse itsepuolustuksesta serbien harjoittamaa patologista ja perinteistä väkivaltaa vastaan.

Albanian hallitus otti nyt ensimmäisen kerran kantaa Kosovon maakunnan väkivaltaisiin yhteenottoihin. Tähän mennessä se on sanonut, ettei sillä ole riittävästi todisteita voidakseen päätellä, kuka on yhteenottojen takana.

Tilanne Jugoslaviaan kuuluvassa Kosovon maakunnassa on kiristynyt viime päivinä uusien aseellisten yhteenottojen takia. Maakunnan asukkaista yli 90 prosenttia on albanialaista syntyperää.

Nano antoi ymmärtää, että hän odottaa ulkomailla asuvilta albaaneilta aktiivimpaa roolia, jos tilanne Kosovossa huononee entisestään.
-Hajallaan asuvilla albaaneilla on tietysti oikeus aktivoitua uudelleen ja osoittaa isänmaallisuutta ja perinteistä kypsyyttään, Nano sanoi.

Yhteenotto rajalla

Jugoslavian armeijan joukot ja Kosovon albaanit kävivät lauantaina lyhyen tulitaistelun Albanian rajan tuntumassa, kertoivat serbilähteet sunnuntaina. Mahdollisista uhreista ei tiedetä.

Kosovon pääkaupungissa Pristinassa toimiva serbien tiedotuskeskus sanoi 10 aseistautuneen miehen tulleen rajan yli Albaniasta Kosovoon ja avanneen tulen rajavartijoita vastaan. Kun tuleen vastattiin, albaanit pakenivat rajan yli Albanian tasavallan alueelle.

Viime päivinä Kosovon ja Albanian rajalla on ollut useita välikohtauksia Jugoslavian joukkojen ja albaanien kesken. Jugoslavian armeija ilmoitti aiemmin surmanneensa ainakin 19 albaania, jotka olivat tulleet rajan yli Albaniasta. Serbitietojen mukaan kyse on Kosovon albaaneista, jotka haluavat palata Kosovoon saatuaan lyhyen sotilaallisen koulutuksen Albaniassa.
(STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat