Albaanipalloilijat aikovat jatkaa oleskeluluvan hakemista

Suomessa oleskeleva albanialainen jalkapallojoukkue aikoo jatkaa mahdollisuuksien mukaan oleskeluluvan hakemista Suomesta. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi eilen turvapaikkaa ja oleskelulupaa hakeneiden albaanipalloilijoiden valituslupahakemukset.

-Paluumme Albaniaan olisi meille suora hengenvaara, ja sen takia yritämme jäädä tänne, joukkue ilmaisi tuntojaan tänään. Maassa on tällä haavaa 23 kyseistä albaania. He oleskelevat Ruukin turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa. Joukkue tuli Suomeen heinäkuussa 1998.

Joukkue kertoi olevansa pahoillaan KHO:n päätöksestä. Albaanit arvioivat, että palaaminen kotiseudulle olisi suureksi vaaraksi heidän elämälleen. Tämän vuoksi he aikovat jatkaa oleskeluluvan hakemista.

Joukkue korosti, että heidän perheensä elää jatkuvassa vaarassa ja joitakin heidän sukulaisiaan on myös tapettu. Ulkomaalaisviraston ylitarkastajan Matti Heinosen mukaan joukkueen jäsenillä on mahdollisuus aloittaa turvapaikan hakeminen uudelleen alusta. Suomeen tullessaan kaikki joukkuen jäsenet olivat ala-ikäisiä, iältään 15-17-vuotiaita.

Normaalia elämää Suomessa

Suomessa joukkue kertoo elävänsä normaalia elämää, johon kuuluu mm. koulunkäynti. He kertovat myös oppineensa suomen kieltä ja sopeutuneensa muutenkin hyvin suomalaiseen elämään. Joukkue sanoo, ettei se ole tullut Suomeen seikkailemaan, vaan rakentamaan tulevaisuuttaan maassa. He kertoivat myös koko ajan ajatelleensa, että voivat jäädä Suomeen.

Joukkueen mielestä KHO ei ole katsonut tilannetta tarpeeksi syvältä.

-Jos meillä ei olisi ollut vaikeuksia kotimaassamme, emme olisi jääneet Suomeen 16 kuukaudeksi, joukkue kiteytti.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat