Alatalo aikoi lintsata eduskunnan istunnosta

Laulava kansanedustaja Mikko Alatalo aikoi esiintyä risteilyllä sen sijaan, että olisi osallistunut eduskunnan täysistuntoon.

Ilta-Sanomat kertoo, että kansanedustaja Mikko Alatalo aikoi jättää eduskunnan täysistunnon väliin risteilyesiintymisen vuoksi. Lehden mukaan Alatalo oli lupautunut laulattamaan eläkeläisiä ensi viikon maanantaina ja tiistaina järjestettävillä risteilyllä. Eduskunnassa on aina tiistaisin istuntopäivä, jonka Alatalo suunnitteli jättävänsä keikkansa vuoksi väliin.

– Olen siellä vähän kansanedustajan työssäkin, pidän esitelmän Sata-komitean työstä ja puhun eläkkeistä. Siellä on buukattu kovasti ihmisiä kuuntelemaan. Sanoin ohjelmatoimistolle, että älkää enää ikinä buukatko minua keikalle samalle päivälle, kun on istunto, Alatalo kommentoi Ilta-Sanomille.

Kansanedustaja myönsi, ettei ole oikein lintsata istunnosta keikan vuoksi. Lopulta hän päätti perua tiistaisen risteilykeikkansa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat