Alakoululaispojilta esimerkillinen teko - ryhtyivät puolustamaan koulukiusattua

Alakoululaisen tytön äiti jakoi koskettavan kirjoituksen tyttärensä koulukiusaamisen päättymisestä lapsiasiainvaltuutetun Tuomas Kurttilan blogissa

Äidin mukaan avointa ja sosiaalista tytärtä oli kiusattu ensimmäisestä luokasta asti kolmen vuoden ajan.

- Luokassa on ollut haukkumista, eristämistä, elehtimistä ja nolaamista päivittäin, äiti kirjoittaa. 

Hänen mukaansa enemmistö luokkalaisista on poikia, mutta kiusaajat ovat olleet tyttöjä. 

Äiti kertoo blogissa, että koulu on tehnyt kaikkensa kiusaamisen lopettamiseksi, mutta muutosta ei ole tapahtunut. 

- Tilanne äityi niin mahdottomaksi, että hain ja sain lapselleni paikan toisesta koulusta.

Sitten tapahtui kuitenkin yllättävä käänne. 

- Eräs poika nousi seisomaan luokassa ja sanoi, että "minä en jaksa enää tätä kiusaamista. Nyt se loppuu!", äiti kirjoittaa.

Tämän jälkeen myös muut pojat nousivat yksitellen seisomaan ja liittyivät pojan kommenttiin. 

- Pojat olivat saaneet purkaa kaiken näkemänsä ja kuulemaansa rehtorille ja opettajalle, ja esittää argumenttinsa kiusaajille ja kiusatulle. Jokainen heistä sanoi tyttärelleni, että "minä puolustan sinua", äiti kirjoittaa.

Tyttärensä kiusaamisen päättymisestä kirjoittanu äiti kertoo olevansa ylpeä luokan pojista. 

- Erityisesti minua liikutti ensimmäisenä seisomaan nousseen pojan lausuma lapselleni: "sinä hymyilet". 

Blogikirjoituksesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. 

Lue myös:

    Uusimmat