Alaikäisiltä juhlijoilta takavarikoitiin roppakaupalla alkoholia

Alaikäisten hallusta on löytynyt jälleen runsaasti alkoholijuomia koulujen päättäjäisviikonloppuna. Alustavien tulosten mukaan Länsi-Uudenmaan poliisilaitos otti viikonlopun aikana haltuun ja hävitti yhteensä 247 litraa mietoja ja 12 litraa väkeviä alkoholijuomia.

Valvonnan yhteydessä kirjoitettiin 8 rangaistusvaatimusta ja 110 rikesakkoa erilaisista alkoholirikkomuksista. Alkoholin hallussapitoon syyllistyneistä 113 oli 15- 17 -vuotiaita ja 15 oli alle 15-vuotiaita.

Viikonlopun aikana Länsi-Uudenmaan poliisi teki myös 15 lastensuojeluilmoitusta koskien lasten alkoholinkäyttöä. Poliisi selvitti lisäksi 8 tapausta, joissa alaikäiselle välitettiin alkoholia.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella viikonloppu oli erittäin vilkas. Häiriökäyttäytymisestä ja alkoholin liiallisesta käytöstä johtuvia tehtäviä oli runsaasti.

Myös Päijät-Hämeen poliisilaitos on kertonut yön olleen kiireinen Alkuillasta tehtäviä aiheuttivat häiriökäyttäymisen lisäksi rattijuopot ja erilaiset vahingonteot. Aamuyön aikana eniten tehtäviä ovat aiheuttaneet erilaiset pahoinpitelyt ja joukkotappelut. Päihtynyt juhlakansa on varkaille helppo kohde ja yön kuluessa on selvitelty erilaisia näpistyksiä ja varkauksia.

(MTV3)

Katso Nina Rahkolan juttu (Seitsemän uutiset 5.6.2011)

Lue myös:

    Uusimmat