Älä vain ajattele positiivisesti – tee asioille jotain! Lue ohjeet

Lue vinkit elämänmuutokseen, johon voit itse vaikuttaa.

Monet elämäntapagurut ja itseapuoppaat kehottavat ajattelemaan positiivisesti ja visualisoimaan suuria menestyksiä. Käytännössä asiat eivät yleensä kuitenkaan muutu, joten positiivinen asenne auttaa vain tiettyyn pisteeseen asti, kertoo guardian.co.uk.

Käyttäytyminen vaikuttaa mielialaan

1800-luvun lopussa Harvardin yliopistossa työskennellyt kirjailija William James tuli siihen tulokseen, että sen lisäksi että tunteemme saavat meidät käyttäytymään tietyllä tavalla, voimme myös ohjailla tunteitamme käytöksellä. Yksinkertaistettuna hymyileminen tekisi olon onnelliseksi, irvistely surulliseksi.

1970-luvulla psykologi JamesLaird Clarkin yliopistosta testasi Jamesin teoriaa ja havaitsi, että mikäli vapaaehtoiset koehenkilöt pakottivat kasvonsa hymyyn, he tunsivat olonsa iloisemmiksi. Jos he sen sijaan kiristelivät hampaitaan, he tunsivat itsensä vihaisiksi.

Myöhemmin mielen vaikutusta tekoihin on tutkittu lisää. Esimerkiksi professori EllenLangerin vuoden 1979 kokeessa noin 70-vuotiaat miehet elivät viikon käyttäytyen kuin olisivat jälleen nuoria, noin 20-vuotiaita miehiä. Tulokset olivat hämmästyttäviä: miehet alkoivat kävellä nopeammin, käyttäytyä itsevarmemmin ja osa heistä hylkäsi kävelykeppinsä. Miesten näkökyky ja verenpaine paranivat ja heidän liikkumisestaan tuli helpompaa.

Tarinan opetus? Tee asioita ajattelemisen sijaan, mikäli todella haluat tuloksia. Oletko liian lepsu työasioissa? Ala pitää puoliasi sen sijaan, että kuvittelisit itsesi johtajan paikalle tai hokisit itsellesi mantraa "olen voimakas, vahva ihminen". Lue alta yksinkertaiset harjoitukset.

Haluatko onnea? Hymyile

Kuten Lairdin tutkimuksessa todettiin, hymy muuttaa mielialaamme. Älä hymyile pelkästään suullasi vaan ulota hymy myös kulmakarvoihin. Pidä ilme 20 sekunnin ajan.

Haluatko tahdonvoimaa? Jännitä lihaksiasi

Iris Hung testasi lihasjännityksen vaikutusta tahdonvoimaan ja havaitsi, että kättään nyrkissä pitäneet ja lihaksiaan jännittäneet ihmiset ostivat muita innokkaammin terveellisiä välipaloja sokeriherkkujen sijaan. Huijaa siis kehosi uskomaan, että olet kova ja periksiantamaton: purista kätesi nyrkkiin ja jännitä hauiksesi. Voit myös puristaa kynää kädessäsi.

Oletko viivyttelijä? Aloita jo

Eikö töiden tekeminen voisi vähempää kiinnostaa? Teeskentele, että olet hyvin kiinnostunut asiasta, joka sinun pitää hoitaa. Jos aloitat siivoamisen ja saat pari ensimmäistä minuuttia kulumaan, tunnet yllättäen suurta tarvetta hoitaa homma loppuun.

Haluatko itsevarmuutta? Hanki voimaa asennollasi

Apulaisprofessori DanaCarney tutki asennon vaikutusta mielialaan käskemällä koehenkilönsä voimaa ilmentäviin asentoihin. Heidän tuli istua jalat pöydällä kämmenet päänsä takana. Jopa minuutti voimaa tuottavassa asennossa teki hyvää itsetunnolle. Nojaa siis tuolissasi taakse ja risti kätesi takaraivollesi.

Podetko syyllisyyttä? Pese se pois

Jos jokin tekemäsi painaa sinua, mene suihkuun tai pese kätesi. Chen-Bo Zhong Toronton yliopistosta havaitsi, että käsien peseminen antiseptisellä aineella sai ihmisen syyllisyydentunnon helpottamaan.

Haluatko rakkautta? Avaudu

Robert Epsteinin tutkimuksen mukaan intiimit keskustelut saavat ihmisen pitämään puhekumppanistaan. Jos siis olet treffeillä, lakkaa puhumasta säästä tai elokuvista – kysy keskustelukumppaniltasi, minkä neuvon hän antaisi 10-vuotiaalle itselleen, jos saisi tilaisuuden.


Kuvat: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat