AL: Vuodesta 2004 puuhattu hätäviestijärjestelmä ei toimi vieläkään

Suomessa ei ole vieläkään saatu aikaiseksi toimivaa hätätekstiviestijärjestelmää, vaikka hanketta on puuhattu jo Aasian vuoden 2004 tsunamista lähtien. Asiasta kertoo Aamulehti.

Hätätekstiviestijärjestelmän avulla ihmisiä voitaisiin varoittaa esimerkiksi taajama-alueella liikkuvasta karhusta vain rajatulla alueella.

Jopa sisäasiainministeriössä myönnetään, että on Suomelle häpeäksi, ettei järjestelmää ole saatu aikaiseksi.

Aamulehden mukaan järjestelmän olisi pitänyt olla toiminnassa jo tänä kesänä. Ongelmana ovat olleet kuitenkin kovat kustannukset.

Järjestelmän luomisen on arvioitu maksavan aiemman miljoonan sijasta jopa 10 miljoonaa euroa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat