AL: Väärennettyä hammastahnaa?

Aamulehden kertoman mukaan maailmalta löytyy väärennettynä kaikkea pastasta huoltoasemiin.

Käsilaukkuja, aurinkolaseja ja CD-levyjä on myyty väärennettyinä piraattituotteina jo kauan aikaa. Aamulehti kertoo, että uusin trendi väärentäjillä on valmistaa piraattielintarvikkeita. Esimerkiksi pastaa pakataan piraattipakkaukseen, joka näyttää tunnetulta tuotemerkiltä.

-Euroopasta on löydetty pastan lisäksi myös hammastahnaa väärennettynä, kertoo M-Realin kuluttajapakkaustoimialan tutkimus- ja kehitysjohtaja Seppo Katajamäki. Hammastahnapiraatit oli tehty Intiassa.

Suomessa ei kuitenkaan tarvitse pelätä saavansa ruokakaupasta väärennettyjä elintarvikkeita, saatika sitten apteekista piraattilääkkeitä.

Milloin väärennetään hampurilaisravintola?

Muualla maailmassa, Euroopassakin, kopioitavaksi kelpaavat päivittäiset elintarvikkeet, kuten hillo ja sokeri ja suklaa. Väärennös on aika iso bisnes, sillä elintarvikkeita menee kaupaksi valtavia määriä. Täten voitotkin ovat suuria.

EU:n alueelta takavarikoitiin viime vuonna 4,5 miljoonaa väärennettyä elintarvikepakkausta. Määrä on jatkuvassa kasvussa, ja arvioidaankin, että muutaman vuoden kuluttua määrä hipoo kymmeniä miljoonia.

Väärentäjät etsivät jatkuvasti uusia kohteita. Vastaan on tullut piraattihiusvärejä, suurten tapahtumien pääsylippuja ja kokonaisia Yamaha-moottoripyöriä.

Maailmalta on löytynyt myös väärennetty huoltoasema. Logoja myöten kaikki oli kopioitu. Tullihallituksen tulliylitarkastaja Lasse Ryyttäri ei pidä mahdottomana, että jossain vaiheessa löytyy väärennetty McDonald's-ravintola.

Joskus väärennetyt tuotteet ovat aivan yhtä käyttökelpoisia tai jopa parempia kuin aidot. Usein on kuitenkin niin, ettei piraattituotteeseen voi luottaa. Esimerkiksi auton jarrupalat oli valmistettu kovapuristetusta ruohosta, joten niiden käyttöikä oli muutaman viikon.

Myös "vitamiinipillereitä" on löydetty törkeästi väärennettyinä: pillerit oli päällystetty maantiemaalilla, jotta oli saatu aikaan tablettimaisen kova pinta.

(MTV3-Aamulehti)

Lue myös:

    Uusimmat