Al-Sadr hylkäsi Irakin hallituksen rauhanvaatimukset

Al-Sadr lupasi eilen, että hänen joukkonsa laskevat aseensa, mikäli Najafia piirittävät amerikkalaisjoukot suostuvat tulitaukoon.

Shiiajohtaja Moqtada al-Sadr ei hyväksy Irakin hallituksen vaatimuksia Najafin kriisin lopettamiseksi. Al-Sadrin puhemies Ahmed al-Sheibani kertoi toimittajille imaami Alin moskeijassa, että "on selvää, että hylkäämme ne".

Aiemmin päivällä al-Sheibani ilmoitti shiiakapinallisten haluavan keskustella vaatimuksista ulkopuolisen neuvottelijan kanssa.

- Olemme vannoneet haluavamme rauhaa, emmekä hyväksy mitään muuta. Haluamme tahon, jonka kanssa voimme neuvotella viimeisistä rauhanaskeleista. Näissä asioissa tarvitaan keskustelua, al-Sheibani sanoi aiemmin.

Irakin hallitus on vaatinut tiukkasanaisesti al-Sadria laskemaan aseensa tai hallituksen joukot aloittavat hyökkäyksen Najafiin.

- Hallitus on asettanut ehdoksi, että al-Sadrin on luvattava lehdistötilaisuudessa, ettei hän enää turvaudu väkivaltaan ja että Mahdin armeija hajotetaan, irakilaisministeri Kasim Daoud sanoo.

Daoudin mukaan hallitus on käyttänyt jo kaikkia rauhanomaisia keinoja taivutellakseen al-Sadria taistelujen lopettamiseen ja aikoo nyt turvautua sotilaalliseen ratkaisuun, jos pyhään imaami Alin moskeijaan linnoittautunut shiiajohtaja ei taivu. Daoudin mukaan hyökkäykseen voidaan ryhtyä muutamassa tunnissa.

Al-Sadr lupasi eilen, että hänen joukkonsa laskevat aseensa ja poistuvat moskeijasta, mutta vain siinä tapauksessa, että kaupunkia piirittävät amerikkalaisjoukot suostuvat tulitaukoon.

MTV3-STT-Reuters-AFP

Lue myös:

    Uusimmat