Al-Qaida vallannut kaupunkeja Irakissa

Irakin armeija valmisteli sunnuntaina suurhyökkäystä Fallujan kaupunkiin, joka on ääri-islamistien hallinnassa. Al-Qaidan taistelijat valtasivat Fallujan ja osia Ramadin kaupungista kuluneella viikolla. 

Fallujassa partioi satoja aseistautuneita miehiä, joista jotkut kantoivat jihadistien mustia lippuja. Huiveilla kasvonsa peittäneet islamistit valvoivat teitä myös Ramadissa. Taistelijat kuuluvat ääriryhmään, jonka nimi on Irakin ja Levantin islamilainen valtio. 

Tavoitteena sunnimuslimien kalifaatti

- Ääriryhmä Irakin ja Levantin islamilainen valtio haluaa muodostaa sunnimuslimien kalifaatin, joka ylittäisi Irakin ja Syyrian rajan. Levantti viittaa Välimeren itärannikkoon. 

- Syyriassa ryhmää epäillään muun muassa Lääkärit ilman rajoja -järjestön viiden avustustyöntekijän sieppaamisesta. Viime torstaina kadonneet työntekijät ovat Ruotsista, Tanskasta, Belgiasta, Sveitsistä ja Perusta. 

- Liikkeen taistelijat ovat ilmoittautuneet Syyriassa useiden hyökkäysten tekijäksi. Sen riveissä uskotaan olevan tuhansia erimaalaisia jihadisteja.   

Irakin erikoisjoukot etenivät jo Fallujan sisälle, mutta sotilaat odottivat vielä hyökkäyskäskyä. Asevoimien mukaan siviileille haluttiin antaa aikaa paeta kaupungista. Oli kuitenkin epäselvää, miten perheet pääsisivät pakoon. 

-Emme voi hyökätä nyt, koska taistelijoita on ihmisten kodeissa. Vetoamme Ramadin ja Fallujan asukkaisiin, jotta he pysyisivät kaukana islamisteista. Iskut alkavat lähitunteina, sanoi armeijan edustaja Sameer al-Shwiali. 

Ramadiin ilmavoimat teki jo iskun, jossa kuoli paikallisten viranomaisten mukaan yli 20 islamistia. Alueella käydyissä taisteluissa on kuollut yli 160 ihmistä kahdessa päivässä. 

Kummassakin piiritetyssä kaupungissa on pulaa elintarvikkeista ja polttoaineesta. Punainen Puolikuu yritti viedä niihin ruokaa viikonloppuna, mutta kuljetuksia ei saatu perille taisteluiden takia. 

Yhdysvalloilta ei joukkoja 

Yhdysvallat lupaa tukea kamppailua al-Qaidaa vastaan, mutta Fallujaan ja Ramadiin ei aiota lähettää amerikkalaisia joukkoja. 

-Me autamme heitä, mutta tämä taistelu heidän on itse voitettava, ja uskon että he siihen pystyvät, sanoi ulkoministeri John Kerry Jerusalemissa. 

Myös Iran ilmoitti olevansa valmis auttamaan Irakia. 

-Jos irakilaiset esittävät pyynnön, luovutamme heille kalustoa ja tietoja. Heillä ei ole kuitenkaan tarvetta lisäsotilaille, sanoi kenraali Mohammad Hejazi uutistoimisto Irnalle. 

Anbarin maakuntaan, jossa Falluja ja Ramadi sijaitsevat, on virrannut aseita Syyrian sisällissodan keskeltä. Saman ryhmän taistelijoita epäillään hyökkäyksistä ja sieppauksista myös Syyriassa.  

Lue myös:

    Uusimmat