AL: Avantoon sukeltaessa halvaantunut Risto harkitsee eutanasiaa Hollannissa – ”Voi perkele elämä on kyllä kamalaa”

Aamulehti kertoo epäonnisessa sukellusyrityksessä halvaantuneesta Risto Leppäsestä, joka harkitsee eutanasian tekemistä Hollannissa.

Leppänen halvaantui helmikuussa 2008 ollessaan kaveriporukan kanssa pilkkireissulla Näsijärven Vaskivedellä. Pilkkireissun yhteydessä hän ajatteli käydä myös avantouinnilla.

Leppänen kertoo Aamulehdelle, että hän suunnitteli tekevänsä jään alla kymmenen metrin kaarroksen ja palaavansa sitten takaisin.

Toisin kuitenkin kävi. Leppänen ponkaisi sukellukseen ja osui suoraan pää edellä jäälohkareeseen.

– Ylin niskanikama murtui. Siitä seurasi sadan prosentin halvaantuminen ja hengityshalvaus, Leppänen kertoo Aamulehdessä.

Kaveriporukka pelasti hengen

Henkiinjäämistään Leppänen pitää täydellisenä ihmeenä.

Muu kaveriporukka oli tupakalla saunan terassilla, kun Leppänen joutui onnettomuuteen. He kuitenkin reagoivat nopeasti tilanteeseen, ja Leppänen jäi henkiin kavereidensa organisoiman elvytysringin ansiosta.

Kaverit jatkoivat tekohengitystä ja sydänhierontaa kaikkiaan 45 minuuttia, ennen kuin ambulanssi saapui paikalle.

Leppänen kuvailee Aamulehdelle, että onnettomuuden jälkeiset hoidot ovat olleet vaikeita, ja niihin on liittynyt paljon ongelmia.

Tämän takia hän on alkanut harkita viimeistä matkaa Hollantiin.

– Voi perkele elämä on kyllä kamalaa, Leppänen kuvailee tilannettaan.

"Syödään hyvin, juodaan hyvin, pidän kunnon bileet, viimeiset"

Leppäsellä olisi kertomansa mukaan ehkä mahdollisuus valita kuolema myös Suomessa, jos hengityskone kytkettäisiin irti. Hänen mukaansa se olisi kuitenkin pitkä prosessi, eikä se välttämättä johtaisi mihinkään.

Eutanasiasuunnitelmia ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta Leppänen suhtautuu rankkaan asiaan kaikesta huolimatta valoisasti.

– Kutsun kaverit mukaan, kustannan itse kaiken. Syödään hyvin, juodaan hyvin, pidän kunnon bileet, viimeiset. Ja sen jälkeen hyvä kuolema hyvälle jätkälle hyvässä seurassa. 

Eutanasia-aloite luovutettiin eduskuntaan 2:10

Eutanasia jakaa lääkäreitä 11:00

Lue myös:

    Uusimmat