Aku Ankka täyttää 70 vuotta

Aku Ankka esiintyi ensi kertaa valkokankaalla Yhdysvalloissa 9. kesäkuuta vuonna 1934. Aku Ankka -lehti on maamme suosituin aikakauslehti lähes 300 000:n levikillään.

Maailman kuuluisin ankka täyttää tänään 70 vuotta. Aku Ankka teki ensiesiintymisensä valkokankaalla Yhdysvalloissa 9. kesäkuuta vuonna 1934 elokuvassa Viisas Kana Kananen.

Akun virallisesta syntymäpäivästä syntyi epätietoisuutta, kun elokuvassa Uncle Donald's Birthday oli seinäkalenterissa päivämäärä 13. maaliskuuta 1934. Disney-yhtiö ratkaisi, että Aku munittiin tuona päivänä, ja kesäkuussa hän kuoriutui.

Suomessa Aku nousi suosioon sarjakuvalehdessä, jonka ensinumero ilmestyi täällä 5. joulukuuta vuonna 1951. Aku Ankka -lehti on maamme suosituin aikakauslehti lähes 300 000:n levikillään. Akun syntymäpäivää juhlistetaan Helsingissä Sanomatalossa keskiviikkona iltapäivällä. Myös Päivälehden museossa, jossa on parhaillaan esillä Ankka-aiheinen näyttely, vietetään juhlia Akun kunniaksi.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 09.06.2004)

Lue myös:

    Uusimmat