Aktivistit aikovat valittaa kovista otteista Brysselissä

Brysselin poliisi on vapauttanut kaikki suomalaiset, jotka otettiin eilen päivällä kiinni Naton päämajan edustalla Brysselissä. Ulkoministeriö vahvistaa vapauttamisen.

Aseistakieltäytyjäliiton mukaan poliisi otti kiinni noin 20 suomalaisaktivistia puoliltapäivin alkaneessa Nato Game Over -tapahtumassa. Poliisi ei kertonut eilen kiinni otettujen kokonaismäärää, mutta suomalaisaktivistit puhuivat yhteensä 500 kiinniotosta.

Pidätytettyinä olleet aktivistit aikovat valittaa poliisin voimankäytöstä. Aktivistien mukaan poliisit käyttäytyivät väkivaltaisesti, kiroilivat ja nimittelivät aktivisteja. Monet heistä eivät päässeet vessaan kuuteen tuntiin. Aseistakieltäytyjäliiton tiedottaja Miira Rauhamäen mukaan myös tiedottajia otettiin kiinni, ja heidän työtään vaikeutettiin.

Kiinni otettujen joukossa oli ainakin yksi suomalainen toimittaja ja kaksi valokuvaajaa, jotka seurasivat ja valokuvasivat tapahtumaa ulkopuolella. Aseistakieltäytyjien mukaan poliisi otti kiinni myös seitsemän ruotsalaista aktivistia.

Osa kiinni otetuista osallistui kansalaistottelemattomuustapahtumaan, jossa oli tarkoitus kiivetä aidan yli päämajalle ja keskeyttää päämajan toiminta.

Uutistoimisto Belga ja brysseliläiset tiedotusvälineet kertovat, että Nato Game Over -tapahtuma sujui rauhallisesti. Poliisi käännytti mielenosoittajat heti Naton alueelta. Muutama heistä oli päässyt Naton päämajaa edustavalle parkkialueelle, josta on vielä hyvän matkaa Naton päämajaan, mutta heidätkin käännytettiin pois.

Pettymystä Suomen Nato-päätökseen

Paikalliset rauhanaktivistit arvioivat, että tapahtumaan osallistui noin 700 mielenosoittajaa. Suomalaisaktivistit arvioivat mielenosoittajien määrän tuhanneksi. Poliisin arviota ei ollut käytettävissä.

Aseistakieltäytyjäliitto järjesti Suomesta bussimatkan suurmielenosoitukseen. Ohjelman mukaan Brysselissä järjestetään tänään ja huomenna seminaari ja luodaan verkostoa. Nato Game Over -tapahtumaan osallistuvat matkalaiset palaavat kotimaahan ensi torstaina.

Rauhanaktivistit haluavat kiinnittää tapahtumalla huomiota siihen, että Eurooppa on sotilasliitto Naton kautta mukana kyseenalaisissa sotilasoperaatioissa. He ovat pettyneet Suomen tuoreeseen päätökseen liittyä Naton nopean toiminnan joukkoihin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat