Aktivisti: Tiibetissä vallitsee lähes sotatila

Tilanne Tiibetissä kiristyy päivä päivältä. Tiedotusvälineiden mukaan menossa on tällä hetkellä valtava liikekannallepano, ja aktivistien mukaan tilanne kylissä on jo erittäin vaarallinen.

MTV:n uutisten haastatteleman tiibetiläisnaisen mukaan alueella vallitsee käytännössä jo sotatila.

- Saan yhteyden vielä luostarissa olevaan veljeeni kännykällä. Puhumme ja lähetämme tekstiviestejä. Kaikki ovat kodeissaan. Munkit ja kyläläiset eivät uskalla mennä ulos, nainen kertoi. - Siellä on kuin sotatila. Sanoin veljelleni, että hänen pitää pysyä rauhallisena eikä lähteä vastarintaan, vaikka sotilaat tekisivät mitä.

Nainen uskaltautui puhumaan asiasta vain kasvojaan paljastamatta ja ääni muutettuna, sillä toimittajille puhuminen tietää vaikeuksia paitsi itselle myös perheenjäsenille.

- Vain tiibetiläiset voivat tajuta sen kärsimyksen, jossa elämme. Ulkomaailma on nyt voinut kuulla siitä, mutta he eivät voi käsittää sitä kärsimystä, jota olemme kokeneet kaikki nämä vuodet ja kuinka tuskallista se on.

Toimittajia ei edelleenkään päästetä kriisialueille seuraamaan tapahtumia.

Kiinan syytökset Dalai-lamaa vastaan kovenivat

Kiina on koventanut entisestään sanasotaansa Tiibetin hengellistä johtajaa Dalai-lamaa vastaan.

Kommunistisen puolueen virallinen lehti kuvaa Dalai-lamaa kapinoijaksi, joka ei ole kaihtanut väkivaltaa. Kansan Päivälehti on syyttänyt Dalai-laman pakolaishallitusta myös yhteistyöstä uiguuriryhmien kanssa.

Dalai-lama on kiistänyt lietsoneensa mellakoita. Hän on uhannut jopa erota, elleivät yhteenotot lopu.

Olympiakomitea uskoo muutokseen Kiinassa

Kiinassa voi tapahtua muutos olympialaisten vuoksi, sanoo Kansainvälisen olympiakomitean johtaja Jacques Rogge.

- Uskomme, että Kiina tulee muuttumaan avaamalla itsensä maailmalle niiden 25000 toimittajan välityksellä, jotka saapuvat seuraamaan kisoja. Olympiakisojen myöntäminen maailman väkirikkaimmalle maalle antaa viidennekselle ihmisistä mahdollisuuden kokea olympia-aate, Rogge sanoi.

Roggen mukaan olympialaiset toimivat muutoksen moottorina, eivät ihmelääkkeenä maailman pahuuteen.

- Kansainvälinen olympiakomitea on erittäin huolissaan Tiibetin tapahtumista. Mutta me emme ole sen paremmin poliittinen järjestö kuin aktivistiorganisaatio. Olympiakomitean tärkein tehtävä on järjestää parhaat mahdolliset kisat urheilijoille, jotka ansaitsevat ne.

Rogge kertoi olympiakomitean kannasta lehdistötiedotteessa joka annettiin olympiatulen sytyttämisen aattona. Olympiatuli sytytetään huomenna Kreikassa 2500 toimittajan ja kutsuvieraan läsnäollessa.

Tiibetin levottomuuksissa on varmasti kuollut parisenkymmentä ihmistä. Tiibetiä tukevien lähteiden mukaan kuolleita voi olla yli sata.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat