Aktia: Työttömyys säilyy nykytasolla

Säästöpankki Aktia uskoo työttömyyden pysyvän ennallaan.

Pankki on myös alentanut Suomen talouden tämän vuoden kasvuennustettaan kahteen prosenttiin ja varoittaa mahdollisen Irakin sodan vaikutuksista maailmantalouteen.

Säästöpankki Aktia ennustaa työttömyyden pysyvän nykytasolla tämän ja ensi vuoden. Pankin pääekonomisti Timo Tyrväisen mukaan työttömyys ei hellitä, vaikka talous alkaa vahvistua tämän vuoden lopulla.

- Mistä löytyy johtajuus, jota tarvitaan vaikeisiin päätöksiin työttömyyden hoidossa, kysyykin pankin pääekonomisti Timo Tyrväinen.

Aktia liittyi muiden joukkoon ja alensi talouden kasvuennustettaan. Pankki arvioi Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 2,0 prosenttia ja ensi vuonna 2,8 prosenttia. Perjantaina valtiovarainministeriö ennusti tälle vuodelle 2,3 prosentin kasvua. Tyrväisen mukaan työttömyys ei hellitä, vaikka talous alkaa vahvistua tämän vuoden lopulla.

- Yrityksissä on tilaa lisätä tuotantoa työvoimaa lisäämättä, hän toteaa.

Irakin sodan uhkaskenaario

Aktiassa on eritelty myös Irakin sodan vaikutuksia. Tyrväinen muistuttaa, että viime kahden vuoden aikana yksityinen kulutus on USA:ssa ollut maan talouden moottori, mutta nyt Irakin kriisin lisäämä epävarmuus on heikentänyt selvästi kuluttajien luottamusta.

- Suunta on sama kuin ennen Kuwaitin sotaa kymmenen vuotta sitten. Silloin sodan syttyminen ja nopea menestys käänsivät luottamuksen nopeasti nousuun. Irakin kriisin eteneminen ja kysymys velkaantuneisuudesta ovatkin USA:n kasvunäkyminen keskeiset määrittäjät, Tyrväinen toteaa.

Aktia on laatinut Irakin sodan varalta uhkaskenaarion, jolle pankki antaa 25 prosentin todennäköisyyden. Sen mukaan sodassa tuhoutuu niin paljon öljyn tuotantokapasiteettia, että öljyn hinta nousee 40-50 dollariin parin vuoden ajaksi.

- Velkaongelmien rasittama USA pysyy vaimean kasvun uralla seuraavat 3-5 vuotta. Dollari ajautuu vapaaseen pudotukseen ja devalvoituminen vauhdittaa USA:n inflaatiota sekä syö kuluttajien ostovoimaa. USA muuttuu maailmantalouden veturista sen jarruvaunuksi, Tyrväinen listaa uhkaskenaariossa.

Uhkaskenaariossa Saksa ajautuu heikkenevän kehityksen kierteeseen ja vaikutukset leviävät myös kauppakumppaneihin.

- Saksan pelastamisesta tulee eurooppalainen finanssi- ja rahapolitiikan ykkösasia. Saksan pelastusoperaation hintana Euroopan keskuspankin EKP:n uskottavuus murenee vuosiksi,Tyrväinen ennustaa.

Uhkaversiossa Suomen talous kasvaa tänä vuonna 1-1,5 prosenttia ja alle 2,5 prosenttia ensi vuonna.

Lue myös:

    Uusimmat