AKT:n lakossa uusi sovintoesitys

AKT:n lakko saattaa päättyä tänään. Osapuolten on jätettävä vastauksensa uuteen sovintoesitykseen alkuillasta.

Työkiistan osapuolten on määrä jättää vastauksensa valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen jättämään sovintoesitykseen tänään illalla kello 18.

Jos sekä Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT että Autoliikenteen työnantajaliitto hyväksyvät esityksen, ensimmäiset autot palaavat vuoroihin jo tänä iltana. Normaaliksi liikenne palautuisi huomenna.

Työriitaa soviteltiin eilen yhdeksän tunnin ajan. Illalla Salonius jätti kiistaan uuden, edellistä sovintoesitystä täydentävän esityksen. Osapuolten on nyt määrä ottaa samalla kantaa sekä tähän osa-aikatyötä että alan muita työehtosopimuksia koskeviin esityksiin.

Sunnuntaina alkaneen lakon on arvioitu vaikuttavan ainakin puolen miljoonan ihmisen liikkumiseen. Lakon mahdollinen laajeneminen esimerkiksi satamiin voisi aiheuttaa merkittävää vahinkoa teollisuudelle ja kaupalle.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 08.03.2006)

Lue myös:

    Uusimmat