AKT aikoo pysäyttää ESL Shippingin laivat satamiin

Kiista lastin purkauksessa käytetystä työvoimasta uhkaa pysäyttää ESL Shipping Oy:n laivojen purkauksen Suomen satamissa. Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto on julistanut saarron Aspo-konserniin kuuluville kuudelle alukselle.

Erimielisyys koskee eräissä voimalaitossatamissa ja yksityisissä tehdassatamissa tapahtuvia purkauksia, joita on hoidettu suureksi osaksi laivojen omilla nostureilla ja omalla henkilökunnalla. AKT:n mielestä menettely on kansainvälisen työjärjestö ILO:n säädösten vastainen ja vie satamista töitä 50-60 ahtaajalta.

Kiista on myös periaatteellinen, sillä menettelyn salliminen voisi AKT:n mukaan johtaa sen leviämiseen laajemminkin Suomen satamiin. Myös alan kansainvälinen järjestö ITF käy parhaillaan kampanjaa sen puolesta, että ahtaustyöt saataisiin pidettyä ahtaajien tekeminä.

Aspo Oyj:n toimitusjohtaja Teuvo Juuvinmaa epäilee, että AKT:n vaatimuksen taustana on järjestön pyrkimys saada myös yksityisten satamien purkaustyöt oman jäsenistönsä hoidettavaksi.

Juuvinmaan mukaan nykyisen käytännön ansiosta varustamot on voitu pitää myös Suomen lipun alla suomalaisella miehistöllä. Saarto on ollut päällä perjantaista lähtien, mutta tällä hetkellä mm. hiiltä ja teollisuuden raaka-aineita kuljettavia ESL Shippingin laivoja ei tiettävästi ole Suomen satamissa. Osapuolet neuvottelevat asiasta huomenna.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat