Akava vaatii verotuksen keventämistä EU-tasolle

Korkeasti koulutettujen ammatillinen keskusjärjestö Akava vaatii valtion budjettiin selkeitä veronalennuksia. Akava esittää, että ensi vuodesta alkaen työtulojen verotusta alennetaan vuosittain siten, että palkansaajien tuloveroasteet ja rajaverot alenevat vuoteen 2003 mennessä kauttaaltaan eri palkkatasoilla suunnilleen EU-maiden keskimääräisille tasoille.

Akavan vaatimuslistalla on myös kotitaloustyön verovähennysjärjestelmän muuttaminen pysyväksi ja koko maan kattavaksi. Vähennyksen ylärajaa tulisi korottaa kattamaan kokovuotisen kotiavun palkkaaminen.

Akavan hallitus listasi tämänpäiväisessä kokouksessaan seuraavan neuvottelukierroksen keskeisimpiä tavoitteita. Niitä ovat akavalaisten palkansaajien reaaliansioiden nousun turvaaminen, kuntasektorin lomautusten estäminen, korkeasti koulutettujen naisvaltaisten ryhmien palkkauksen korjaaminen, luottamusmiesten aseman ja sopimuskorotusten turvaaminen ylemmille toimihenkilöille sekä työssä jaksamista edistävästä toimenpidekokonaisuudesta sopiminen.

Akavan hallitus päätti selvittää mahdollisuuksia aikaansaada tulopoliittinen sopimus, joka vahvistaisi kansantaloutta sekä edistäisi työllisyyttä ja työssä jaksamista.

Valtion satsattava opetukseen ja tutkimukseen

Akavan vaatimuslistalle kuuluu etenkin koulutuksen ja tutkimuksen pitäminen hallituksen painopisteenä jo vuoden 2000 budjettia laadittaessa. Tutkimus- ja tuotekehitysvarojen osuutta kansantulosta tulisi nostaa vuosittain 0,1 prosenttiyksikköä nykyisestä noin kolmen prosentin tasosta.

Muita lähivuosien painopistealueita ovat varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen aseman nostaminen peruskoulutuksen rinnalle sekä riittävän perusrahoituksen takaaminen yliopistoille.

Akava edellyttää, että julkisen sektorin hoidattavaksi päätettyjen lakisääteisten tehtävien rahoitus tulee turvata. Sen taloudellista liikkumavaraa tulee käyttää johdonmukaisesti kokonaisveroasteen alentamiseen. Työtulojen verotuksella tulee puolestaan pyrkiä työllisyyden parantamiseen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat