Korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akava vetosi tänään pääministeri Petteri Orpoon (kok.) ja esittää omia vaihtoehtoja hallituksen kiistellyille työmarkkinauudistuksille.
Akavan ratkaisut työllisyyden parantamiseksi liittyvät esimerkiksi työuupumuksen ehkäisyyn ja mielenterveysongelmien vähentämiseen. Järjestö ei kuitenkaan julkista vielä ratkaisuvaihtoehtojaan vaan jättää ne hallituksen harkittavaksi.
Akava on muiden työntekijäjärjestöjen tavoin pöyristynyt hallituksen aikeista esimerkiksi höllentää irtisanomisperusteita ja poistaa perustevaatimus vuoden mittaisille määräaikaisille työsuhteille.
Akava valmis työtaisteluihin
Myös vientivetoisen palkkamallin tekeminen pysyväksi lainsäädäntöön sapettaa palkansaajajärjestöjä, koska se estäisi monen naisvaltaisen ja pienipalkkaisen alan palkankorotustavoitteiden toteutumisen.
Jos hallitus ei aidosti neuvottele kompromissista, Akava on valmis työtaisteluihin.
– Nyt menee hetki, että hallitus joutuu miettimään vaihtoehtoamme. Seuraamme, mitä tapahtuu. Akavan hallitus on päättänyt myös siitä, että kohotamme järjestöllistä valmiuttamme sitä tilannetta varten, että tämä meidän ratkaisuesitys valuisi hukkaan ja hallitus ei meitä kuuntelisi, kertoo Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.
Akava sanoo, että se on valmis kompromissiin eli osa hallituksen työmarkkinauudistuksista suostutaan hyväksymään ilman työtaisteluita, jos vastapainoksi saadaan palkansaajille mieluisia, tasapainottavia toimenpiteitä.

