Mainos

Akatemia jakoi 15 miljoonaa mediatutkimukseen

Suomen Akatemian mediakulttuurin tutkimusohjelmaan on valittu yhdeksän hanketta yhteensä 55 hakijan joukosta. Monitieteisten tutkimusten on määrä tehdä selkoa siitä, miten suomalaiset viestintää käyttävät ja mitä se heille mediamurrosten ajalla tarjoaa.

Ensi elokuussa alkavaan kolmivuotiseen ohjelmaan kuluu 15 miljoonaa markkaa. Osanottajat ratkaistiin lopullisesti kansainvälisen asiantuntijaryhmän arvion perusteella. Esimerkiksi Turun kauppakorkeakoululle osoitettiin kaksi miljoonaa markkaa tutkimushankkeeseen, jossa selvitetään viestintäkentän rakenteen vaikutusta myös viestinnän sisältöön ja moninaisuuteen.

Helsingin yliopistossa taas tutkitaan sitä, millainen on geenin valta meillä ja muualla. Professori Esa Väliverrosen johtaman tutkimusryhmän mukaan modernista bioteknologiasta on tullut Suomessa kansallinen kertomus, jota leimaa vankka usko tieteen ja teknologian mahdollisuuksiin. Julkinen keskustelu on näin jäänyt kapeammaksi kuin monissa Euroopan maissa. Väliverrosen hankkeeseen Akatemia osoitti 1,5 miljoonaa markkaa.

Muut mukaan valitut hankkeet ovat Åbo Akademista, Joensuun yliopistosta, Jyväskylän yliopistosta, Helsingin yliopistosta ja Turun yliopistosta.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.