Ajoneuvovarkaudet kasvoivat ensi kertaa vuosiin – nyt kiinnostavat moottoripyörät

Ajoneuvovarkauksien kokonaismäärä kääntyi viime vuonna pitkästä aikaa nousuun. Poliisiasiain tietojärjestelmän (Patja) mukaan viime vuonna ilmoitettiin rikoksella viedyksi 7 490 ajoneuvoa. Nousua on edellisvuoteen kaikki ajoneuvolajit mukaan lukien noin neljä prosenttia, rikosylikonstaapeli Jari Tiainen keskusrikospoliisin tiedusteluosastolta kertoo.

Myös edellisvuotta useampi ajoneuvo oli vuoden lopussa yhä kateissa.

Ajoneuvovarkauksien määrä on Tiaisen mukaan laskenut tasaisesti rikostilastojen huippuvuodesta 1999, jolloin poliisin tilastoihin kirjattiin viedyksi runsaat 16 000 ajoneuvoa. Viime vuonna määrä kääntyi uudelleen nousuun.

Henkilöautoja vietiin viime vuonna edelleen toista sataa vähemmän kuin edellisvuonna. Varkaita kiinnostavatkin nyt moottoripyörät ja mopot, joihin kohdistuneet rikokset kasvoivat viime vuonna selvästi. Lisäksi liki puolet pyöristä jäi kateisiin.

Moottoripyöriä helppo liikuttaa

– Moottoripyöriä on viime vuosina rekisteröity enemmän ja enemmän, joten niitä on tuolla saatavilla. Sitten tietysti meillä poliisilla on kokemusta viime vuosina siitä, että niitä on löytynyt Suomen rajojen ulkopuolelta. Etelän suunnasta liikkuvien rikollisten voi olla helppo siirtää tuollainen moottoripyörä paikasta A pisteeseen B siten, että sitä ei havaita, Tiainen kertoo.

Viime vuonna vietiin yhteensä 820 moottoripyörää.

– Mitä isompikuutioisiin pyöriin mennään, sitä harvempia ne luvuissa ovat. Yleensä ne ovat 125–250-kuutioisia.

Tiaisen mukaan on hyvin vaikea sanoa, mikä rikosmäärän kasvun on aiheuttanut.

– Tilanne on edelleen suhteellisen rauhallinen. Nyt on ehkä pientä nousua, mutta se voi johtua ehkä taloudellisista ajoistakin. En pitäisi tätä vielä kovin huolestuttavana, sillä vuoteen 1999 nähden lukema on erittäin alhainen.

– Luvut ovat suuria, kun puhutaan tuhansista, mutta meillä on kuitenkin muutama miljoona autoa rekisterissä.

EU:n alueella jää hänen mukaansa noin 0,5 miljoonaa ajoneuvoa vuosittain kateisiin. Rikoksella viedyksi ilmoitetaan noin 0,9 miljoonaa ajoneuvoa vuodessa.

Tilastokeskuksen mukaan moottoriajoneuvon luvattomat käytöt ja anastukset sekä moottorikulkuneuvojen käyttövarkaudet lisääntyivät viime vuonna edellisvuodesta seitsemällä prosentilla 12 000:een. Tilastointitapa on Tiaisen mukaan erilainen kuin KRP:llä, joka seuraa nimenomaan rikoksella vietyjä ajoneuvoja eli tapauksia, joissa poliisi on etsintäkuuluttanut ajoneuvon.

Moottorikulkuneuvojen käyttövarkauksien kasvusta viime vuonna kertoi tänään Savon Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat